Liikkuvuus ja pysähtyminen maaseutupaikkakuntien uudistajana

Liikkuvuus on keskeinen käsite nykyisessä maaseutututkimuksessa. Se on keskeinen teema myös Venäjän Karjalassa sijaitsevaa Koivuselkää koskevassa raportissa Karjalaiskylä Venäjän muutoksessa, jonka on toimittanut Eira Varis (2016). Kommentoin tuoretta tutkimusta seuraavaksi erityisesti liikkuvuuden näkökulmasta.

Maaseutumaantieteessä liikkuvuuteen kohdistuu paljon odotuksia paikkakuntien uudistajana. Myönteisenä mahdollisuutena pidetään sitä, että poismuuttaneet asukkaat voivat säilyttää tiiviit siteet paikkaan ja sen erilaisiin yhteisöihin, kun kylässä voi olla läsnä etänä ja virtuaaliset yhteisöt ovat paikasta riippumattomia. Etäkyläläisten ohessa myös osa-aikaisten asukkaiden, kausityöläisten, matkailijoiden, retkeilijöiden ja muiden pistäytyjien uskotaan vaikuttavan myönteisesti maaseudun arkeen.

Eräät liikkuvat ryhmät, kuten mökkelijät, tuovat, ainakin Suomessa, tuloja paikkakunnille. Lisäksi niin sanotusta ”näkymättömästä väestöstä” puhuminen elävöittää tyhjenevää maaseutua koskevia synkeitä mielikuvia ja lisää maaseudun houkuttelevuutta.

Liikkuvuuden merkityksestä on kirjoitettu jo niin paljon, että tämä on aiheuttanut vastareaktion kriittisissä tutkijapiireissä. Maantieteilijä ja liikkuvuuden teoreetikko Tim Cresswell on todennut, että voidaksemme ymmärtää liikkuvuutta ja tavoittaaksemme sen eri ulottuvuudet, meidän tulee tutkia pysähtymistä, juuttumista ja paikallaan oloa.

Teoksessa Karjalaiskylä Venäjän muutoksessa on paljon aineksia tähän keskusteluun. Rivien välistä voi lukea, millaista liikkumattomuutta liikkuvuuteen on sisältynyt ja mitä merkitystä sillä on ollut, ja on edelleen, paikkakunnan kehityskulkujen kannalta. Otan tästä joitakin esimerkkejä.

Koivuselän tarina alkaa kuvauksella siitä, miten karjalaiskylän viereen rakennettiin sotien jälkeen metsätyökylä puunkorjuuta varten. Suurimmalla osalla Koivuselkään siirretyistä työläisistä ei ollut aiempia siteitä paikkaan, vaan he muuttivat eri puolilta entistä Neuvostoliittoa ja edustivat enimmillään 13 eri ryhmää tai kansallisuutta.

Nykyisin globaalisti toimivat yritykset voivat entisen Neuvostoliiton tapaan lähettää väkeään komennukselle tuntemattomalle maaseudulle, jonne marjanpoimijat ja kaivostyöläiset pysähtyvät joksikin aikaa. Jotkut pysähtyvät merkityksettömässä välitilassa matkalla seuraavaan kohteeseen. Toiset puolestaan tekevät lyhyestäkin pysähdyksestä merkityksellisen.

Lyhytikäiseksi yhdyskunnaksi suunnitellusta Koivuselästä pois ovat lähteneet taustaltaan venäläiset ja valkovenäläiset. Näin kylästä on tilapäisen katkoksen jälkeen tullut taas karjalaisenemmistöinen. Kylään on jääty, vaikka elinolosuhteet ovat heikentyneet, sillä ihmiset ovat juurtuneet paikkaan ja heillä on siteet perheenjäseniinsä ja muihin asukkaisiin. Tuore raportti avaa myös muita, länsimaisessa maaseutututkimuksessa vähemmän käsiteltyjä, paikkaan juuttumisen tapoja ja tilanteita.

Siteet kylään sen sijaan puuttuvat metsähakkuissa nykyisin urakoivilta ukrainalaisilta, jotka tekevät pitkää päivää kylän liepeillä. Heidän elämänsä on polttopuiden myyntiä lukuun ottamatta erillistä kylän elämästä. Odotettavissa on, etteivät Koivuselän kylä ja sen asukkaat jätä jälkeään tähän metsissä näkymättömästi liikkuvaan väkeen, jolle paikka on vain yksi monista nimettömistä ja nopeasti unohtuvista metsätyömaista muiden joukossa.

Yhtä irrallisia kylän elämästä ovat kylän uudet osa-aika-asukkaat, joiden vakituinen koti on Petroskoissa. Kuten raportista käy ilmi, kylää ei voi oikeastaan sanoa monipaikkaisten kaupunkilaisten vapaa-ajanympäristöksi, sillä tulokkaat pysyttelevät tiiviisti omissa oloissaan. Heillä on kylässä rajatut, privaatit, vapaa-ajan ympäristönsä, joiden kukkapenkkejä kyläläiset voivat ihmetellä korkean teräsaidan takaa.

Monipaikkaisten kaupunkilaisten liikkuva elämäntapa ei ole Koivuselän tapauksessa toistaiseksi luonut palveluja, työpaikkoja eikä tuloja, eivätkä liikkuvuuteen kohdistuvat odotukset maaseudun uudistajana ole näin toteutuneet. Nähtäväksi myös jää, vaikuttaako liikkuva, näkymätön väki lopulta paikkaan liittyviin mielikuviin ja millaista vaikutusta näillä mielikuvilla tulee olemaan ihmisten toimintaan.

Tuoreesta raportista käy ilmi, että nykyisellään paikan imagoon vaikuttavat myönteisesti pikemminkin paikalliset asukkaat, jotka luovat kylään oman tunnelmansa ja ilmapiirinsä. Se on saanut petroskoilaiset pysähtymään tähän nimenomaiseen paikkaan.

Havainnot Koivuselästä tukevat näkemystä siitä, liikkuvuuden yhteydessä on hyvä tarkastella samalla liikkumattomuutta. Usein vasta pysähtyminen tekee liikkuvuudesta kiinnostavaa ja merkityksellistä.

Maarit Sireni

Perheen varassa? Työpaja lapsi- ja perhepalveluista maaseudulla

Pirjo Pöllänen esittelee tutkimustuloksiaan.

Maaseutupolitiikan elämänlaatuverkosto Elvi järjesti 28.11. Joensuussa työpajan, jonka aiheena oli lapsi- ja perhepalvelut maaseudulla. Työpajassa pohdittiin, mitä haasteita ja mahdollisuuksia palveluiden järjestämiseen sisältyy, kun ihmiset asuvat harvassa ja etäisyydet ovat pitkiä. Tilaisuuden avasi kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) ja puheenjohtajana toimi Anu Liljeström Itä-Suomen aluehallintovirastosta. Järjestelyistä vastasivat Elvin erityisasiantuntijat Maarit Sireni ja Ilkka Lehtola Karjalan tutkimuslaitoksesta sekä Heli Talvitie opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Tutkijat Sari Tuuva-Hongisto ja Mari Käyhkö Itä-Suomen yliopistosta tarkastelivat maaseutua nuorten tyttöjen ja poikien elinympäristönä. Kun hyvinvointivaltio on vetäytynyt syrjäkylistä, on lasten ja nuorten hyvinvointi kiinni perheen tuesta. Vanhemmat ja isovanhemmat auttavat silloin, kun etäisyydet ovat pitkiä ja matkat hankalia. Siun soten kehittäjäasiantuntija Anne Frimodig muistutti siitä, että hyvinvointi jakautuu kovin epätasaisesti. Vaikka pääosa lapsista ja nuorista voi hyvin, on osalla lapsiperheistä monia ongelmia ja he tarvitsevat paljon palveluja. Jos vanhemmilla on esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmia, ovat syrjäseutujen lapset ja nuoret vaikeassa tilanteessa. Kuten Ilkka Lehtola totesi kommenttipuheenvuorossaan, palveluiden saavutettavuus on syrjäseuduilla paljolti kiinni perheiden taloudellisista ja inhimillisistä resursseista.

Mari Laurell Suomen Lähikoulut ry:stä ja Asikkalan kunnan Kalkkisten monipalvelukeskuksesta korosti, että maaseudulla asuvilla veronmaksajilla on oikeus saada hyviä palveluja. Koulu on lasten ja nuorten tärkeimpiä palveluja. Kalkkisten kylässä lähikoulun yhteyteen on sijoitettu muutakin toimintaa. Palvelukeskuksella on yhteinen kiinteistö, hallinto, henkilökunta ja talous, joten keskus on taloudellisesti toimintakykyinen vaihtoehto toimintojen keskittämiselle kuntakeskukseen. Lyhyet koulumatkat ovat lasten etu. Käytännössä syrjäisellä maaseudulla koulumatkat ovat usein monivaiheisia ja niihin voi kulua useita tunteja päivässä, kuten tutkija Pirjo Pöllänen Karjalan tutkimuslaitoksesta kertoi.

Toiminnanjohtaja Mervi Eskelinen esitteli Lapinlahdella toimivan Lastenkulttuurikeskus Lastun toimintaa. Keskuksen tavoitteena on tarjota taidetta ja kulttuuria myös syrjäkylien lapsille ja nuorille. Lastu vie työpajoja kyläkouluille, kylätaloille ja päivähoitopaikkoihin. Lastun toiminta on eräs esimerkki hyvinvointia lisäävästä ja syrjäytymistä ennaltaehkäisevästä työstä, jolla voi olla suuri merkitys yksittäiselle lapselle. 

Päivähoito on tärkein pienten lasten hyvinvointiin keskeisesti vaikuttava palvelu, joka keskittyy ja etääntyy palveluja tarvitsevista. Kun päivähoito ei ole kaikkien saavutettavissa, eriarvoisuus lasten välillä syvenee. Perheen varaan jääminen on riski lapselle, jonka vanhemmat eivät voi hyvin. Tutkija Pirjo Pöllänen totesi, että julkinen valta on vetäytymässä lähipalvelujen järjestämisestä, eikä päivähoitoverkko kata koko maata. Ainoana vaihtoehtona voi olla päiväkodin perustaminen omin voimin. Näin on käynyt Kontiolahden Selkien kylässä. Tällöin talkootyötä riittää ja taloudelliset riskit painavat. Vaikka maaseudulla riittää aktiivisia ihmisiä, peruspalvelujen tuottaminen lähipalveluina ei saa jäädä kuntalaisten omalle vastuulle.

Maarit Sireni

Muisti mummon tiellä pitää… vai pitääkö?

Muisti on yksi kiehtovimmista ihmisen tiedollisen toiminnan alueista. Muistin varaan rakentuvat käsitykset itsestämme, toisista ihmisistä ja koko maailmasta. Muisti auttaa meitä selviytymään arjen toiminnoista ja hahmottamaan mennyttä, tätä hetkeä ja tulevaa. Muisti on vaikutuksille altis, epäjohdonmukainen ja äärimmäisen epäluotettava, mutta emme tulisi ikinä toimeen ilman sitä.

Viime vuosina muistin merkitys on ollut erityisen paljon pinnalla. Enää ei ajatella, että ihmisen muisti on mikä on ja siihen on tyytyminen, vaan muistia - kuten yleensäkin aivoja - voi harjoittaa ja sen rappeutumista ennaltaehkäistä. Muistiterveydestä on tullut yksi hyvän vanhuuden mittari. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen FINGER-tutkimushankkeen alustavien tulosten mukaan liikunta ja oikea ruokavalio yhdistettynä aktiiviseen muistiharjoitteluun saattavat pienentää aivo- ja muistitoimintojen heikkenemisen riskiä jopa kolmanneksella.

 

Muisti onkin kovaa vauhtia nousemassa kansantaloudelliseksi kysymykseksi. Muistiterveyden edistämistä ei perustella enää vain yksilön hyvinvointiin liittyvillä tekijöillä, vaan myös säästöillä. Hyvin hoidetut hoksottimet ovat edellytys omatoimiselle asumiselle ja siten tärkeä tekijä esimerkiksi vanhustenhoidon kustannuksia laskettaessa.

Myös työikäiset joutuvat tänä päivänä yhä läheisemmin tekemisiin muistinsa rajallisuuden kanssa. Kiihtyvä työtahti ja kiristyvä kilpailu kannustavat ja pakottavat muistisuoritusten optimointiin. Joustava ja äärimmilleen viritetty muisti voi olla kilpailuvaltti työnhakijalle ja selviytymiskeino työelämän multitaskaajalle. Monet tutkijat ja muistiasiantuntijat kehottavat varaamaan kalenterista aikaa säännölliselle muistitreenille. Aivojaan voi erilaisten muistitehtävien ohella haastaa vaikka kävelemällä toisinaan takaperin tai suorittamalla arkirutiineja silmät kiinni. Viimeistä huutoa ovat erilaiset kännyköihin ladattavat äly- ja logiikkapelit.

Kun kerran suoritetaan, niin suoritetaan kunnolla. Miksei kahvakuulien, bodypumppien ja joogaharjoitusten väliin sopisi puoli tuntia aivotreeniä kaksi kertaa viikossa? Jopa tietotyötä tekevän aivojen käyttö voi joidenkin asiantuntijoiden mukaan olla aivan liian yksipuolista. Peiliin katsomisen paikka taitaa olla itse kullakin.  

 
Osa aivotutkijoista on kuitenkin eri linjoilla. Esimerkiksi Kiti Muller (HS 14.1.2015) heittäisi romukoppaan kaikki pikkunäppärät harjoitteet ja keskittyisi elämään monipuolista arkea lepoa, laiskottelua ja nautiskelua unohtamatta. Kannatetaan!

Aivotreenin vaikutukset keskittyvät pääasiassa lyhytkestoisen ja työmuistin alueille. Toinen näkökulma muistamiseen liittyy elämänkertamuistiin – muisti ei ole vain työkalu, joka auttaa suoriutumaan työstä ja elämän muista askareista, vaan muistamalla rakennamme kuvaa itsestämme ja muista.

Kiinnostavan näkökulman muistimme haavoittuvuuteen antaa taannoin Suomessa vieraillut yhdysvaltalainen muistitutkija Elizabeth Loftus (HS 25.10.2015). Hänen mukaansa muistoja on erittäin helppo manipuloida. Ihmisen voi saada muistamaan menneisyydestään asioita, vaikkapa rikoksia, joihin nämä kuuna päivänä eivät ole olleet osallisia.

Toisaalta ympäristö muokkaa muistojamme jatkuvasti ja tiedostamatta. Muistaminen on paitsi henkilökohtaista myös yhteisöllistä. Kaikki lukemamme ja kuulemamme vaikuttavat käsityksiimme menneisyydestä. Kuva niin historiasta kuin nykyisyydestä muodostuu suhteessa siihen kontekstiin jossa elämme.

Voiko menneisyyttä tarkastella perinteisellä toden ja epätoden akselilla vai onko kaikki mitä muistamme lopulta vain tulkintaa? Kysymystä pohtiessa tulee kuitatuksi ainakin yksi viikon aivotreeneistä.

Tai sitten ei vain ota muistiaan liian vakavasti. Kuten kirjailija Ernst Hemingway aikoinaan totesi: ”Onni, mitä se on? Se on hyvä terveys ja huono muisti”

Alina Kuusisto on liperiläinen historiantutkija

alina.kuusisto@gmail.com