Lapio ja alueellinen vakaus

Kenttätyö on ollut pitkään humanistisen tutkimuksen reflektion paikkana. Tutkijat kentällä, Ääniä arkistosta, Uiti, chtoby ostatsja (Lähteä jäädäkseen) – näissä teoksissa pohditaan kenttätyötä, tutkijaa kentällä, tutkijaa kenttänä, kentän ääniä jne.

Missä kenttä alkaa ja miten siinä liikkuu, on tietysti artikkelin, eikä blogikirjoituksen aihe. Hauska on esimerkiksi Elena Chikadzen kenttäaiheisen artikkelin otsikko: Kenttä, joka on aina kanssasi. Se viittaa Hemingwayn A Moveable Fest – kirjan venäjännökseen Prazdnik, kotoryi vsegda s toboi. No, monen talossa työskentelevän kenttänä on Venäjä (3 kertaa), ja minullahan se on aina mukana. Kuitenkin sinne joskus menee ihan fyysisestikin. Tällaisen matkan olen tehnyt viime vuoden lopussa, kun ajoin juhlimaan uutta vuotta Petroskoihin, ja tämän vuoden alussa, kun menimme Tiina Sotkasiiran kanssa Pietariin hakemaan yhteistyökumppaneita uuteen hankkeeseen, josta myöhemmin. Molemmilla matkoilla selvisi, että tärkein kenttätyökalu on sittenkin lapio. Niin Petroskoi kuin Pietari kärsivät valtavan lumisateen seuraamuksista, molempien johtajahahmot (Petroskoin kaupunginjohtaja N. Levin ja Pietarin maaherra V. Matvienko) ovat heiluttaneet lapiota ensilumien tultua, molemmissa kaupunkilaiset kilpailevat tarinoilla siitä, miten lapioiden puutteessa joutuivat lapiomaan lunta kuka milläkin: paistinpannuilla, kattiloilla, rikkalapioilla jne. Ja lapiolle on töitä edelleenkin!

Kuva on otettu Riippumattoman yhteiskuntatutkimuskeskuksen edessä Ligovski prospektilla. Kävimme siellä esittelemässä uutta KTL:n hanketta Alueellinen vakaus, rajat, vähemmistöt ja muuttoliikkeet. Kättä pidempänä meillä on ollut seuraavanlainen projektin kuvaus.

Региональная стабильность, границы, меньшинства и миграции (2010 – 2012)

В Карельском интситуте университета Восточной Финляндии (бывш. университет Йоэнсуу) начинается новый проект, который финансирует МИД Финляндии. Называется он «Региональная стабильность, границы, меньшинства и миграции» и входит в более широкий проект по изучению безопасности и развития в рамках инициативы Wider Europe. Данный исследовательский проект осуществляется консорциумом исследовательских институтов, в который входит Александровский институт хельсинкского университета, Карельский Институт университета Восточной Финляндии и Институт исследования мира и конфликтов университета Тампере. Руководителем проекта в Карельском институте является профессор Илкка Лииканен, в Александровском институте – Микко Палонкорпи и в Тампере – ст.н.с., доктор Хелена Рютевуори-Апунен.

Под Wider Europe подразумеваются страны бывшего СССР за исключением РФ и стран Балтии. На долю нашего института приходятся Молдова, Украина и Белоруссия, а также Таджикистан и Азербайджан. В фокусе исследований должны быть политика ЕС в отношении данных стран, прежде всего, касающаяся трансграничного сотрудничества, а также миграции с точки зрения гендера, их влияние на сообщества стран эмиграции. Данные вопросы рассматриваются в рамках концепции «мягкой» безопасности.
Целью проекта является создание прочных связей с исследователями из данных стран, а также проведение собственных исследований. В рамках проекта планируется наладить обмен исследователями и стажировки в Финляндии, провести три международные конференции, подготовить ряд отчетов и совместных изданий.

Regional stability, borders, minorities and migrations (2010 – 2012)

A new project, which is financed by the Ministry of Foreign Affairs of Finland, is beginning at the Karelian Institute, University of Eastern Finland (formerly the University of Joensuu). The project entitled “Regional stability, borders, minorities and migrations” is part of a wider initiative, “Security and Development Research,” investigating security and development within a ‘Wider Europe.’ This broader project is being carried out by a consortium of Finnish research institutes, including the Karelian Institute, the Aleksanteri Institute (University of Helsinki) and the Tampere Peace Research Institute (University of Tampere). This consortium’s leaders are Prof. Ilkka Liikanen (KI), Mikko Palonkorpi (AI) and Dr. Helena Rytövuori-Apunen (TAPRI).

The term ‘Wider Europe’ is understood as those countries of the former USSR other than the Russian Federation and Baltics. In this project, the Karelian Institute will focus on the western states of Moldova, Ukraine, Belarus, and Tajikistan and Azerbaijan in Central Asia and the Caucasus respectively. This research will be conducted against the background of EU policy towards these identified countries, the specific cross-border co-operation environments, and also migration from the point of view of gender and its influence on the countries of origin. Overall, these issues are addressed within a wider understanding of ‘soft security.’

In our project we aim to create new contacts with researchers from the identified countries and to conduct research on the general relationship between regional stability and migration in the post-Soviet space. The project also will support an exchange of researchers, offer training in Finland, organise three international conferences, and will result in the preparation of a number of reports and joint publications.

Projekti tuo uusia kenttämatkoja, jotka vievät Venäjää kauemmas. Saa nähdä, mitkä työkalut nousevat niillä kentillä keskeisiksi.

Olga Davydova

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Yliopiston strategiavaihtoehdoissa A, B ja C on kaikissa mukana Venäjä.


Yliopiston hallitus piti laitosjohtajille strategiaseminaarin Joensuussa 27.1. Seminaarin viestinä oli, että menneen vuoden strategiaa uudistetaan ja tähtäimessä ovat opetusministeriön kanssa pidettävät tulossopimusneuvottelut maaliskuun lopulla. OPM ehdottaa että Itä-Suomen yliopisto tarkentaa tutkimusstrategiaansa kolmeen vahvuusalaan. Jos ISY tässä onnistuu, lisärahaa on luvassa täksi ja ensi vuodeksi.

Seminaarissa hallitus linjasi puheenjohtajansa suulla ISYn tavoitteita ja haasteita. Petteri Taalas lupasi että toimintaa kehitetään ja lisäresursseja suunnataan jatkossa entistä enemmän vahvuusaloille tuloksellisuuden ja arviointien perusteella. Tavoitteiden kannalta tärkeitä ovat mm. julkaisut, ulkopuolinen rahoitus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Vahva koulutuksellinen rooli ja huippututkimus yhdistyvät hänen ideaalikuvassaan - erityisesti tutkimuksen rajapinnoilta odotetaan innovaatioita (ja tulosta). Kuitenkaan yhteistyötä yritysten, tutkimuslaitosten ja ammattikorkeakoulujen kanssa ei unohdeta.

Rehtori Kalervo Väänäsen mukaan strategian täsmentämisestä käydään keskusteluja, ja hän esittikin kolme eri vaihtoehtoa (A, B ja C) strategisiksi vahvuusalueiksi. Näiden alla voi vielä olla 1–2 painoalaa. Vaihtoehdoissa Karjalan tutkimuslaitoksen kannalta kiinnostavaa on, että Venäjä mainitaan niissä kaikissa - joko vahvuusalueena tai painoalana. Aiempaan strategiaan verrattuna Venäjä nähdään nyt entistä laajemmin kilpailuetuna ja koko yliopiston kansainvälistymissuuntana, ei pelkkänä tutkimuskohteena. Vahvuus- ja painopistealeille on luvassa resursseja, joten alojemme tutkimukselle ja innovatiiviselle kehitykselle näkymät ovat hyvät.

Toki Karjalan tutkimuslaitos voi olla mukana muissakin ISYn vahvuusalueissa. Seminaarissa nousi esiin useita vaihtoehtoja vahvuus- ja painoalueiksi, joista tutkimuslaitoksen kannalta kiinnostavia olivat muun muassa “terveys ja hyvinvointi”, “ympäristö ja uusiutuvat luonnonvarat” sekä “ikääntyminen ja muuttuva yhteiskunta”. Mutta erityisesti jos Venäjä nähdään vahvuus- tai painopistealueena, on laitoksella lähivuosina merkittävä rooli alan tutkimuksen koordinoijana.

Kansainvälistymisellä täytyy olla monta suuntaa, mutta on hyvä että ISY tarttuu mahdollisuuteen syventää omaa osaamistaan.

Pekka Suutari

Elämää ja työtä Perloksen jälkeen

Muistan vielä sellaisenkin ajan (v. 2002), jolloin Spatia teki ennakointitutkimusta muovi- ja metallialan työvoimantarpeesta. (Spatia raportteja 2/2002.) Työvoimantarve vaikutti yllättävän suurelta eläköitymisen seurauksena sekä myös perustuen yritysten ilmoittamaan noin 2 % vuosikasvuun. Tähän sitten Pohjois-Karjalassa panostettiin mm. erilaisen koulutuksen muodoissa. Ensi reaktiot Perloksen sulkemisuutisen jälkeen (v. 2007) olivatkin tyrmistyneitä. Se tuli kuin kirkkaalta taivaalta. Mitä oli tapahtunut? Oliko ala tosiaan muuttunut niin paljon viidessä vuodessa?

Meiltä työelämän tutkijoilta oltiin kysymässä kommentteja ja vaatimassa kannanottoja. Muistan itsekin kieli keskellä suuta selittäneeni: ”Rakennemuutos on tosiasia länsimaissa. Toisaalta ’luova tuho’ voi tässäkin tapauksessa tuottaa paljon uutta. Perloksen työvoiman ikä- ja ammattirakenne olivat kuitenkin varsin hyvät uudelleen työllistymistä ajatellen. Toisaalta työmarkkinoiden toiminta voisi ohjata työttömien entistä laajempaan syrjäytymiseen työelämästä tai muuttamaan pois maakunnasta.” Toisaalta – toisaalta.

Arja Kurvinen ja Arja Jolkkonen kuitenkin halusivat luoda heti suoraan ainutlaatuisen tutkimuksen, kuinka joukkoirtisanominen vaikuttaa yhteiskuntaan tällaisella työmarkkina-alueella kuin Pohjois-Karjalakin on. Nyt tämän tutkimuksen tuloksia on luettavissa. Tiedämme, että perloslaiset työllistyivät aluksi (hyvän taloudellisen suhdanteen imussa) hyvin (ks. myös Spatia raportteja 1/2009). Eihän tämä ollutkaan katastrofi – voitiin huokaista.

Kuitenkin ajan kuluttua ja muututtua on huomattu, että alueen työttömyys on huipussaan. Uusi tutkimus myös kertoo irtisanomisen vaikutusten sosiaalisesta selektiivisyydestä – eli tietyt sosiaaliset ryhmät (erit. naiset ja yli 50-vuotiaat) ovat suuremmassa vaarassa jäädä työelämän ulkopuolelle. Tämä kertoo omaa kieltään yhteiskunnastamme. Katsommeko, että tilanne on korjattu hyvin, jos kuitenkin 46 % entisistä perloslaisista etsii itselleen sopivampaa paikkaa työhallinnon työnhakijoina. Tämähän ei tarkoita sitä, että he olisivat työttöminä, vaan sitä, että osa heistä on koulutuksessa, määräaikaisissa tehtävissä tms. Heidän työuransa ovat epävakaistuneet. Vaikka virallisesti työttöminä on tällä hetkellä entisistä perloslaisista vain n. 20 %, niin huomattavan useaa on kuitenkin kohdannut työuran katkoksellisuus ja heikentynyt urakehitys. Pertti Koistinen toi tutkimuksen julkistamistilaisuudessa (2.2.2010) myös esille sen, että koettu työttömyys ei vaikuta yksilön tai perheen elämään vain hetkellisesti, vaan sillä on useiden vuosien jopa vuosikymmenten vaikutus tulokehitykseen ja henkiseen hyvinvointiin.

Mietityttää. Kuka lopulta on jäänyt kantamaan vastuuta tehtaan lopettamisesta? Entä miten tulevaisuudessa? On vaikea hahmottaa tästä ajasta niitä merkittävimpiä muutoskulkuja, joiden pohjalta loisimme uutta. Harmi ettemme ole ennustajia, emmekä vielä osaa taivuttaa aika-tila avaruutta siten, että voisimme tarkastella tulevaisuutta. Kuitenkin Perlos oli kokonaisuutenaan hyvä juttu maakunnallemme. Niin kuin Timo Hirvonen sanoi: Perlos oli ”taloudellisia indikaattorieta katsoen aluetta kohdannut onnenpotku” ja P. Koistinen muotoili asian siten, että kenties olemme kuitenkin eläneet tehtaan valoissa emmekä sen varjossa. Toivottavasti jatkossa saamme vielä paljon uusia valoja syttymään tänne Pohjolaan.

Vastakkainasettelujen paluu

Syksyllä Joensuun yliopiston peijaisten merkeissä pidetyssä luennossa Jorma Sipilä väitti, että olemme siirtymässä yhteiskunnalliseen yliopistoon ja että valtion sylistä irronneella yliopistolla on nyt mahdollisuus määritellä itse tehtävänsä. Hänen mielestään yhteiskunnassa on paljon tilaa yliopistotehtävän (tutkimuksen. opetuksen ja tiedon siirtämisen) hyvin suorittamiseen. Olennainen muutos on se, että kunkin yliopiston on asetuttava omien vetovoimakenttiensä ja sidosryhmiensä keskelle. Yliopistolla on mahdollisuus tunnistaa ja muotoilla itse tästä tilanteesta nousevat tehtävät.

Yliopisto itse, jonka pitäisi yhteiskunnallinen tehtävänsä tunnistaa, on melko pulmallinen subjekti. Kun mennään kompromisseilla laadittuja yleisiä painopisteitä syvemmälle, esiin nousee täysin vastakkaisia käsityksiä siitä, mihin vetovoimakenttiin mikin porukka katsoo kuuluvansa. Lisäksi omista käsityksistä ollaan niin varmoja, että toisenlaisten vetovoimakenttien keskellä rimpuilevien nähdään olevan väärässä. Heitä pitää valistaa ja ohjata oikealle tielle tarvittaessa hallinnollisin keinoin.

Tässä keskustelussa hälytyskellojen soittajat piirtävät vastustajista toinen toistaan terävämpiä ja hauskempia irvikuvia. Yhdellä puolella vastustajana on kansainvälistyvä oman kulttuurinsa kieltäjä, joka hakee jäsenyyttä samanhenkisten globaalista eliittiklikistä ja vähät piittaa oman yhteiskuntansa ja alueensa todellisista ongelmista. Toisen puolen vastustaja taas on syrjäseudun menneisyyteen jämähtänyt alueellisten ja paikallisten toimijoiden kanssa puuhastelija, joka on valmis luopumaan tieteen vapaudesta ja riippumattomuudesta provinsiaalisten tiedonintressien hyväksi.

Kansallisen (tai alueellisen) ja kansainvälisyyden vastakkainasettelu ei ole uutta. Silti keskustelu alueellisen ja paikallisen kehityksen suhteesta korkeatasoiseen tutkimukseen osuu Karjalan tutkimuslaitoksen, ja miksei koko Itä-Suomen yliopiston, tehtävien ytimeen. Laitos perustettiin aikoinaan, kun eduskunta oli huolissaan uusien yliopistojen tutkimuksesta. Mm. Heikki Kirkinen puolusti korkeatasoisen tutkimuksen turvaamista Joensuun korkeakoulussa sekä kulttuurisin (karjalaisuus) että kehitysaluepoliittisin argumentein.

Karjalan tutkimuslaitoksen vahvuudeksi on osoittautunut se, että sen painoaloilla on sekä tiedeyhteisöjen arvostamaa perustutkimusta että tiedonkäyttäjien kanssa vuorovaikutuksessa tehtyä ns. soveltavaa tutkimusta, johon joukkoon mahtuu mm. osallistumista kehittämistoimintaan, tilaustutkimuksia ja arviointeja. Jos tekisimme vain perustutkimusta, yhä useampi kysyisi aiheellisesti, onko Karjalan tutkimuslaitos paras paikka sen tekemiseen. Jos tekisimme vain soveltavaa ja palvelututkimusta, niin useat selvitykset ja arvioinnit voitaisiin varmaan tehdä halvemmalla muualla kuin yliopistolla. Perustutkimus tuo niihin paljon puhuttua lisäarvoa ja laatua (uusia ajatuksia, kansainvälistä näkökulmaa), mitä se tuo muuhunkin vuorovaikutukseen alueen tiedontarvitsijoiden kanssa. Tiiviit yhteydet alueen kehitykseen ja kehittäjiin luovat puolestaan virikkeitä ja ainutkertaisia tutkimuskenttiä perustutkimukselle. Näin tiettyjen aiheiden ja kysymysten perustutkimukseen Itä-Suomen yliopisto on erinomainen tutkimusympäristö.

Olisi vahinko, jos tässä vastakkainasettelussa jompi kumpi puoli voittaisi ja vaientaisi vastapuolen. Vastakkainasettelun tulee saada jatkua. Tarvitaan kiistelemisen kulttuurin ylösrakentamista, jotta yliopisto osaisi tunnistaa tehtävänsä omien vetovoimakenttiensä keskellä.

Jukka Oksa
Vanhempi tutkija (eläkkeellä)
Osa-aikainen projektitutkija (töissä)

Duaali

Pohjoiskarjalainen pärjää. Hän pystyy puhumaan samaan lauseeseen, kuinka köyhä ja syrjäinen maakunta on, kuinka paljon se tarvitsee pärjätäkseen EU-tukea, ja jatkamaan silmää räpäyttämättä kuinka maakunta on edelläkävijä tiedonsiirrossa, laajakaistoissa, ja kuinka menestyneitä ja kansainvälisiä yrityksiä maakunnassa toimii. Pohjoiskarjalainen ylistää hidasta elämää ja kertoo heti perään, kuinka kovasti täällä on aina tehty työtä, kuinka työteliäitä ihmiset ovat. Pohjoiskarjalainen valittaa siitä, kuinka idän nousevat valtiot, erityisesti Kiina, nostavat malmien ja raaka-aineiden hintaa, ja kuinka tämä aiheuttaa vaikeuksia maakunnalle, ja seuraavana hän puhuu kuinka maakunnassa avataan uusia kaivoksia. Sitä hän ei kerro, että kaivosten avautuminen johtuu nimenomaan maailmanmarkkinoiden hinnan nousta. Pohjoiskarjalainen ylistää puhdasta luontoa ja raitista ilmaa, ja antaa samalla ulkomaiselle kaivosyhtiölle luvan kaivaa uraania keskeltä kaupunkia.

Onko Pohjois-Karjala todella yhä resurssiperiferiaa? Mitä on väki, joka vaatii saada kaikki luonnonvarat täysimääräiseen käyttöön lopputuloksesta piittaamatta. Panostetaanko Pohjois-Karjalassa köyhyyteen ja haetaan alikehittyneiden alueiden tukea ja leimaudutaan samalla köyhiksi, vai ollaanko menestyneitä, osa hyvinvoivaa Eurooppaa? Vastauksen voi lukea sanomalehti Karjalaisen pääkirjoituksesta 28.1.2010: Köyhyys on Pohjois-Karjalan valtti. EU-tuet ovat elinehto Itä-Suomen kehittämisessä. Pohjois-Karjalan maakuntahallituksen mukaan unionin laajeneminen ja budjetin kiristämisyritykset ovat vaara. On herännyt huoli, suoranainen pelko, että Pohjois-Karjala ei enää olisikaan köyhä. Pohjosi-Karjala saattaa menettää asemansa Euroopan unionin köyhänä alueena.

Puhunta on poliittista, mutta puhujan on oltava tietoinen siitä, mitä hän puhuu. Sen pitää olla toiminnan lähtökohta. Pohjois-Karjalan kehittämisessä kannattaa suvaita molemmat mahdollisuudet: kiivas työtahti ja hidas elämä, mutta tämä duaalimalli on tehtävä selväksi ja läpinäkyvästi. Entä mitä otetaan kehityksen tavoitteeksi? Hallitseeko Pohjois-Karjalaa kasvuhakuinen bisnesajattelu vai soveltuisiko tänne hajautetun toiminnan malli? Onko suuntana yltäkylläisyys, kohtuus vai tietoinen niukkuus?

Ismo Björn

Teknologiateollisuuden etsikkoaika

Shellin ja Nokian hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila kirjoitti Helsingin Sanomien juttusarjassa 23.1.2010 tulevaisuuden Suomesta otsikolla Palveluihin teollisen ytimen kautta. Ollilan mukaan ”..usein on mahdotonta olla kilpailukykyinen ilman ainakin osin globaalisti hajautettua tuotantoa, tutkimus- ja kehitysverkostoa ja muita keskeisiä toimintoja… Pidemmällä aikavälillä verkostoista tulee keskeisiä tiedonvaihdon ja oppimisen välineitä. Niiden ulkopuolelle jättäytyminen saattaa muodostua kohtalokkaaksi. Vaikka osa verkkojen jäsenistä onkin paikallisia, kaikkien on ajateltava globaalisti.”

Ollilan viestiin on helppo yhtyä. Globalisaation ja teknisen kehityksen vaikutukset ulottuvat kaikkialle. Uudenlainen verkostoajattelu ja palvelujen integroiminen teollisuuden tuotantoon ovat keskeisiä ajatuksia myös Pohjois-Karjalan teknologiateollisuuden kehittämisohjelmassa, jota olen ollut laatimassa maakuntaliitolle yhteistyössä Josek Oy:n kanssa. Pohjois-Karjalan teknologiateollisuus kehittyi 2000-luvulla kokonaisuutena vahvasti kärkiyritysten (metallituoteteollisuus, metsäkoneteollisuus, muoviteollisuus) tuottaja- ja markkinointiverkostojen varassa. Erityisesti liikevaihto kasvoi nopeasti kone- ja laitevalmistuksessa, metallituotteiden valmistuksessa ja lääkintä- ja hienomekaanisten kojeiden valmistuksessa. Menestystuotteita ovat olleet muun muassa erilaiset muovituotteet, erityisesti metsänkorjuussa käytettävät koneet sekä erikoistuneet metallituotteet, kuten lukitustuotteet. Perlos Oyj:n matkapuhelinten kuorten tuotannon lakkauttaminen vuosina 2006 ja 2007 ennakoi tulevaa muutosta ja vuoden 2008 syksyllä alkanut syvä maailmantalouden taantuma asetti monen yrityksen kannattavuuden todelliselle koetukselle. Teknologiateollisuuden taantuma ennakoi uutta talousjärjestystä, jossa parhaiten menestyvät ne, jotka pystyvät sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja hyödyntämään avautuvia uusia mahdollisuuksia toimialan menestystekijöiden määrittyessä uudelleen.

Pohjois-Karjalan teknologiateollisuuden eräs piirre on ollut sen alihankintapainotteisuus. Tämä heijastuu suhteellisen alhaisessa tutkimus- ja kehityspanostuksessa (joka on suhteessa liikevaihtoon vain alle puolet koko maan teknologiateollisuuden vastaavasta), investointien painottumisessa koneisiin ja laitteisiin sekä työntekijää kohden suhteellisen alhaisessa jalostusarvossa (erityisesti metalliteollisuudessa). Jatkossa kilpailukyky edellyttää yhä useamman yrityksen kohdalla muuntumista alihankintapainotteisesta tuotannosta ratkaisujen ja kokonaisuuksien toimittajiksi. Tulevaisuudessa on yhä vaikeampi pärjätä kilpailussa optimoimalla tuotantoa tai sen organisointia ensisijaisena strategisena pyrkimyksenä kustannusten minimointi.

Pohjois-Karjalan teknologiateollisuuden eri toimijoiden kannalta erityisen tärkeä kysymys on, miten tuote- ja valmistusteknologia-keskeisestä ajattelusta osataan astua uuteen palvelu- ja arvoketjuajatteluun. Tavoitteena tulee olla lisäarvon ja ratkaisujen tuottaminen asiakkaan tarpeisiin. Tuotteiden elinkaaren näkeminen kokonaisuutena tarjoaa kestävän kehityksen kannalta optimaalisia ratkaisuja. Lähtien asiakkaiden tai asiakastoimialojen tarpeista ja tulevaisuudennäkymistä onkin yhä vahvemmin panostettava innovaatiotoimintaan ja tuotekehitykseen ja pyrittävä luomaan uusia menestystuotteita. Monet muutostekijät, kuten globalisaation hallinta, ennakoinnin merkityksen lisääntyminen tai ympäristöarvojen korostuminen edellyttävät entisten toimintatapojen tehostamista tai luomaan kokonaan uusia toimintatapoja.

Haasteet ovat isot, mutta voimia yhdistämällä voidaan luoda uutta. Kuten Charles Sabel ja AnnaLee Saxenian ovat omassa raportissaan Suomen taloudesta todenneet, teknologian eturintamassa oleminen ei jatkossa enää välttämättä riitä, vaan yhä enemmän menestyksessä on kysymys oman ydinosaamisen yhdistämisestä toisten ydinosaamiseen. Pohjois-Karjalan teknologiateollisuudessakin tarvitaan 2010-luvulla verkostomaisen toiminnan uudelleen ajattelua, tuote- ja menetelmäkehitystä, osaamista ja innovaatiotoiminnan systemaattisuutta. Uudessa toimintamallissa tulevat korostumaan myös eri toimialojen väliset kytkennät ja toimintojen kansallinen ja kansainvälinen verkottuminen.

Karjalan tutkimuslaitos: strategiatyön pioneeri

Auvoisena muistoissamme hämärtyvä mennyt vuosituhat ei ollut kaikin ajoin tasaista taivalta sekään. Laman jälkimainingeissa etsittiin lihoiksi lyötäviksi sopivia yksiköitä puolentoista vuosikymmentä sitten Joensuun yliopistossa. Kuinka ollakaan, Karjalan tutkimuslaitos pääsi mukaan näihin keskusteluihin, ei lahtarin vaan potentiaalisen lahdattavan roolissa.

Tuossa vaiheessa käynnistettiin tutkimuslaitoksen strategiatyö. Kukaan ei siihen käskenyt, ei enemmälti kannustanutkaan. Tuloksena oli tutkijoiden oma analyysi pyrkimyksistään, ja samalla yliopiston päättäjät vakuuttanut perustelu sille, että tällä laitoksella on perusteltu paikkansa maailmassa ja ehkä maakunnassakin. Strategiaprosessi on jatkunut siitä saakka. Sen tuorein tulos on viime vuodelta; laitoksen toimintakenttä ryhmitellään nyt kolmena painoalana – ja lisämausteena on Spatia.

Minun tuntumani on, että strategiatyöstä on ollut tälle laitokselle ja meille tutkijoille hyötyä. Usea meistä lienee sen myötä saanut paremmin tuntumaa siihen, mitä kaikkea täällä tehdään ja miten meistä itse kukin erikseen ja yhdessä näkee työnsä mielen ja määrän.

Ei ole suuri yllätys, että muutaman viikon ikäinen yliopisto on nyt käymässä ruotimaan edeltäjiensä perintöä. Viime vuoden strategia oli vasta inventaari. Alkamassa on uusi kierros, jonka agendasta saanemme näinä päivinä lisätietoa. Ohjeistuksen avainsanat eivät ole rohkaisevimmasta päästä: tiivistäminen saattaa luoda mielikuvan, että yhteinen vene vuotaa. Siitä saa niitä haluava synkistelyn sytykkeitä: onko kuormaa kevennettävä, kuka joutuu tilkkeeksi?

En osaa nähdä nykytilannetta näin karmein värein. Tämä laitos on ihan hyvissä voimissa, resursseiltaan riutumuksen tilasta vahvistettuna, kansainvälisesti kelvolliseksi arvioituna, toimintakäytännöiltään kohta sertifioituna. Tutkijajoukko on uudistunut, ja saattaa se plinnan pysähtyneistökin vielä yltyä älylliseen toimintaan. Laitos edustaa juuri sitä, mitä Itä-Suomen yliopisto huutaa perään: tutkimusta, monitieteisiä uusi avauksia, monikulttuurisuutta, paikallisen ja globaalin vuorovaikutusta. Ehkä me itse asiassa tarvitsemme vielä aimo annoksen strategiaharjoitusta, jotta osaamme tunnistaa itsemme?