Yliopistolla käydään keskustelua säästämisestä, sillä käsky on käynyt ja menoja pitää karsia. Juustohöylää on heiluteltu ainakin yliopistolle tilattavien lehtien ja kirjallisuuden päällä.
Satuin eilen ruokajonossa kahden opiskelijan taakse, jotka päivittelivät yliopiston säästöjä. Heidän keskustelunsa lopputulema oli suurin piirtein se, että ei jumanpiti, miten tämä voi olla korkeakoulu ja yliopisto, jos täällä ei ole varaa edes ostaa uusia kirjoja. Heidän mukaansa jos yliopistolla jotain tarvitaan, niin se jokin on uusin tutkimuskirjallisuus, johon oletettavasti kuuluvat myös tieteelliset aikakausilehdet (olivatpa ne sitten netissä tahi paperisina luettavina kirjastossa).
Tilannetta päiviteltyään opiskelijat totesivat, että heidän opettajansa oli onneksi kertonut, että tunnelin päässä näkyy valoa. Silloin, kun Kuopion ja Joensuun yliopistot yhdistettiin vajaa vuosi sitten, rahaa ei kuulemma ollut mihinkään, mutta nyt tilanne kuulemma oli hieman parantunut ja kirjallisuutta oli jälleen alettu hankkia. Omien tietolähteitteni kautta olin ymmärtänyt tilanteen olevan juuri päinvastainen. Tälle vuodelle rahaa vielä kuulemma oli, mutta ensi vuoteen kohdistuu säästöpaineita, jotka vain kasvavat tulevina vuosina.
Ota tästä nyt sitten selvää, että onko sitä rahaa vai ei ole. Missä sitä on vai onko sitä missään?
Olo on hämmentynyt kuin sillä kadunmiehellä, joka ei ymmärrä, että miten yhteiskuntaan, joka on vauraampi kuin koskaan, voi yhtä aikaa kohdistua niin valtavia säästöpaineita. Kaikesta säästetään, mutta mitä varten ja kenen pussiin nipistetyt eurot kulkeutuvat. Tämä tieto jää tavan tallaajalle epäselväksi.
Kun tietoa säästöistä ja uudistuksista ei ole yleisesti tarjolla, se hankitaan kahvipöytäkeskusteluissa ja höristelemällä korvia ruokajonossa. Tutkijana suhtaudun tällaisen tiedon paikkansapitävyyteen epäillen, mutta koska minusta löytyy muutakin kuin työminä, niin huhupuheet kiinnostavat sitäkin enemmän. Näin se vain menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti