Njuhtshan pieni pomorikylä lähes muutti käsityksiäni Venäjän maaseudusta. Se sijaisee venäjänkielisten pomorien asuttamalla Vienan meren rannikolla, ja on Karjalan tasavallan reunalla aivan Arkangelin alueen rajalla. Muuhun maailmaan Njuhtshan yhdistää rautatie. Maantieyhteys kylään on kiemurteleva ja kuoppainen - matka vain reilun sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Belomorskin kaupunkiin kestää kuuleman mukaan seitsemän tuntia.
Eipä ihme että kylän elämä soljuu omalla painollaan. Autoja on erittäin vähän, joten äänimaisemakin on rauhallinen. Kylässä toimii 11-vuotisen koulun ohella edelleen kalastuskolhoosi (osuuskunta), jolla on kaksi kalastusalusta - toinen vuokrattuna ulkopuolisille ja toinen kalastamassa ja kaloja myymässä Vienan merellä. Kolhoosilla on epäilemättä kalastuselinkeinon lisäksi muutakin myönteistä vaikutusta, sillä kylässä on tavallista enemmän lehmiä ja hevosia ja sitä myötä kollektiivista maataloustoimintaa.
Njuhtshan kylä on kaunis kuten muutkin kylät Karjalan tasavallassa. Jollain tavalla erityisen kylästä tekee sen yhteisvastuullinen toimeliaisuus. Seitsemänhenkisen kyläneuvoston jäsen Ljudmila Poluzorova esitteli meille kyläänsä ja kertoi, että vaaleilla valittava kyläneuvosto vaatii pihapiireiltä ja taloilta siisteyttä. Autiotaloihin ei sallita laitettavan lautoja ikkunoihin maisemaa pilaamaan ja samoin romukasat pihoilta on poistettu yhteisestä sopimuksesta. Rikkinäisiin oviin taloissa puututaan heti.
Njuhtshan raitilla ei näkynyt humalniekkojakaan. Ei edes vierailumme ajankohtana kauniina syyskuisena viikonloppuna. Liekö sitten miehet työllistetty remonttiaskareissa vai onko heidät käsketty pois vieraiden silmistä kyläkuvaa rumentamasta. Melkein liioitellun idylliseltä tuntui, kun Poluzorova huikkasi ohikulkiessaan talonsa portailla puhdetöitä tekevälle miehelle: “mitäs sinä puuhaat?” “Yöpöytäähän minä.” Toimeliasta, vastuullista ja aikaansaavaa.
Kontrasti oli iso esimerkiksi lähempänä Belomorskia sijaitsevaan Sumposadiin. Sumposad on Njuhtshaa isompi, mutta selvemmin taantuva kylä. Sen asukkaat näyttävät haastatteluissa mielellään kuvia vallankumousta edeltävästä Sumposadista, joka eli merenkululla, laivanrakennuksella, kalastuksella ja jokisimpukoista saatavalla helmenpyynnillä loistonsa päiviä. Kuvissa näkyy joen töyräillä kaupunkimainen kylä, jonka taloista iso osa on tänä päivänä raunioina. Elinkeinot taantuvat. Salakalastus tuottaa syötävää pöytää. Humalaiset nuoret miehet nujakoivat kaupan kulmilla.
Kiersimme 10-henkisen retkikunnan kanssa pomorikyliä Belomorskista Karjalan tasavalassa Onegan kaupungin ympäristöön Arkangelin alueella ja kävimme aina Arkangelissa asti. Karjalan puolella liikuimme autoilla Kolesmassa, Virmassa ja Lapinossa. Kun tiet loppuivat matkasimme junalla ja paikalliskyydeillä Malasuikassa, Vorzogoryssa ja muissakin kylissä Arkangelin alueella. Matkan järjesti kuhmolainen Juminkeko-säätiö, ja sen aikana haastateltiin iäkkäitä (useimmiten 1930-luvulla syntyneitä) naisia kylien historiasta, perinteestä, vanhauskoisuudesta sekä tallennettiin heiltä lauluja. Melkein jokaisessa talossa osattiin laulaa pitkiä venäläisiä lauluja. Niitä lauletaan kansanomaiseen tapaan yksiäänisesti useimmiten kaksin tai isommassakin ryhmässä. Mitään ei toisteta, joten muisti näillä laulajilla on erittäin hyvä. Tekstiä jopa kymmenminuuttisiin lauluesityksiin mahtuu todella paljon. Lisäksi tallensimme melko paljon tshastuskoja, joitakin pilkkalauluja, kolhoosilauluja ja Sumposadin kuoron toista tuntia kestäneen konsertin. Bylinoja kerrottiin lauletun kylissä ehkä sata vuotta sitten, mutta kukaan ei enää laulanut niitä. Professori Irma Mullonen tallensi matkalta suuren määrän paikannimistöä joulukuussa ilmestyvää kirjaa varten.
Pomorien ylpeys on kylien arvokas historia. Siihen liittyy merenkäynti, laivastojen omistus ja menestyksekäs kalastus. Pietari Suurikin on käynyt, ja tuottanut laivastonsa täällä. Mutta venäjänkieliset pomorit arvostavat myös suullista perinnettä, kauniita taloja ja huonekaluja. Erityinen ylpeyden aihe on pomorinaisen sarafaanipuku. Silkkinen sarafaani saattoi siirtyä sukupolvelta toiselle ja edelleen asut ovat kuorojen käytössä konserteissa. Naimattomilla naisilla on huivi päässään, naineilla naisilla povoinik-päähine kauniine puuaiheisine kirjailuineen. Pomorinaisen erikoisuus on korkealle kiinnitetty leveä vyö sarafaanipuvussa.
Vaikka pomorikylät ovat syrjässä, on niillä vahva itsetunto ja näkemys omasta perinteestä. Arkangelissa toimiva Pomorien yliopiston Pohjoisten alueiden kulttuuriperinteen tutkimuskeskuksen mielestä pomorikylät ovat Arkangelin alueen itäosissa sijaitsevan Pinegan alueen ohella tärkeimmät tutkimuskohteet, jonne opiskelijat suuntaavat vuosittaisia keruumatkojaan professori Natalia Trannikovan johdolla. Kiinnostavia kohteita ja mahdollisuuksia yhteistyöhön on siis olemassa. Pomorit ovat luonteva jatko Karjalan tasavallan kulttuurien tutkimukselle Luoteis-Venäjällä.
Ja sitä bylinaakin olisi mahdollista kuulla – Arkangelissa ammattimaisesti etnojazz-yhtyeessä laulavan Jekaterina Zorinan esittämänä. Toivottavasti ensi kerralla.
Pekka Suutari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti