Petroskoi, toukokuu 1971, Joensuun korkeakoulun Karjala yhteyden alku

Antti Laine

Edellissyksynä opintonsa aloittaneet historian opiskelijat ja professorinsa Heikki Kirkinen tekivät ensimmäisen opintomatkansa Petroskoihin, Karjalan pääkaupunkiin toukokuussa vuonna 1970. Matka tehtiin, niin kuin silloin aina, Leningradin kautta ja yöjunalla Syvärin yli. Vastaanottajana oli kaupungin yliopiston ensimmäinen historian professori, vuodesta 1940 Juho Käiväräinen. Olimme ensimmäinen suomalainen turistiryhmä kaupungissa, paikallisten tiedotusvälineiden ja suomenkielisen radionkin huomioima joukko. Yövyimme ennen sotaa valmistuneessa massiivisessa hotelli Pohjolassa. Länsimainen hömpötys ei ollut vielä tavoittanut kaupunkia, kun jakelimme Kizin – tasavallan ”must-turistikohteeseen” matkalla lapsille purukumia, jota he eivät tunnistaneet. Käytimme hidasta laivaa. Päivä kului hyytävässä Äänisen tuulessa, sisäisiä lämmitysaineita käyttäen. Kaupungin keskusta tuli tutuksi, mistä se ei ole juurikaan muuttunut – onneksi.

Tuosta matkasta yhteydet tiivistyivät ja jo vuonna 1974 Kirkisen rehtorikaudella solmittiin Joensuun ja Petroskoin yliopistojen keskinäinen yhteistyösopimus, vastaavanlainen Venäjän Tiedeakatemian Karjalan filiaalin, nykyisen tiedekeskuksen kanssa. Sopimus kattoi opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden välisen yhteistyön. Aluksi vaihto oli vain professorien vierailua, joiden luentoja kuuntelemaan haalittiin Joensuussa kaikki kynnelle kykenevät. Ne olivat mammuttimaisia luentopuheita, joita harvat kykenivät tulkkauksesta huolimatta ymmärtämään. Ensimmäiset opiskelijat tapasivat toisensa vasta v. 1989. Tuollakin matkalla olin mukana.

Väitöskirjani kirjoitin suomalaisesta Itä-Karjalan miehityksestä ja se valmistui v. 1982. Siihen ei ollut käytettävissä sikäläistä aineistoa ja myöhemmin, kun arkistot avautuivat, havaitsin, että käyttämästäni aineistostani ei syntynyt mitään aukkoa tuloksiini.

Gorbatsovin noustua Neuvostoliiton johtoon olin luennoimassa Petroskoissa syksyllä 1985 kaksi viikkoa. Yhtenä aiheena oli suomalainen toista maailmansotaa koskeva tutkimus, ja koin opettajaurani mieliin painuvimman kokemuksen, kun opiskelijat eivät tienneet mitään Suomen karjalaisten evakkotaipaleesta ja rajansiirrosta.

Tästä alkaen yhteistyö tiivistyi ja mukaan tulivat myös yhteiskuntatieteilijät, vaan ei Petroskoi mikään massamääräinen tutkijavaihtokohde ole edelleenkään. Paljon on kuitenkin saatu aikaiseksi, erityisesti Karjalan tutkimuslaitoksen piirissä, ja toivottavasti yhteistyö vahvistuu entisestään.