Subjektiivinen katse Ukrainasta: Maidanin alku

Olen iloinen, että voin tarjota suomalaisille lukijoille omia ajatuksia Ukrainan tilanteesta. En pyri arvioimaan geopoliittista taistelua, jossa maani on osallisena tänään. Haluan esittää omia näkemyksiä ja tuntemuksia kaikesta kokemastani. Haluan kertoa vaikeaan tilanteeseen joutuneiden ihmisten arkielämästä, muotoilla omia ajatuksia ja epäilyksiäni sekä määritellä kysymykset, joihin en vielä osaa vastata. Kolumnisarjassani kukin ”subjektiivinen katse Ukrainasta” valottaa joitakin näistä seikoista.

Riippumatta siitä, minkä poliittisen kannan ukrainalaiset omaavat, suurin osa on sitä mieltä, että Maidan oli Ukrainan tärkein tapahtuma vuosien 2013 ja 2014 vaihteessa. Protestit olivat alkaneet Kiovassa vielä marraskuun 21. päivänä 2013 syynä Ukrainan entisen presidentin Janukovitshin päätös olla allekirjoittamatta Ukrainan ja EU:n assosiaatiosopimusta. Silloin Maidanille tulleet ihmiset ilmaisivat tyytymättömyytensä siihen, että Janukovitsh kieltäytyi täyttämästä tärkeimmän kansalle tekemistään lupauksista. Maidan alkoi yhä selkeämmin ilmaisemaan pyrkimyksen viedä Ukraina lähelle Eurooppaa ja lopuksi sai nimen Euromaidan.

Kuitenkin syynä todelliselle joukkoprotestoinnille toimi Euromaidaniin osallistuneiden opiskelijoiden raaka pahoinpitely marraskuun 29. ja 30. päivän välisenä yönä. Ukrainalaiset, joiden pitkä pinna on kaikkien tiedossa, tuohtuivat ”poliisivaltion” tyranninomaisista otteista. Tähän mennessä Maidan toimi pysyvästi ainoastaan Kiovassa, muissa kaupungeissa ihmiset kokoontuivat aukioille vain iltaisin ja viikonloppuisin.

Harkova on Ukrainan toiseksi suurin kaupunki 1,5 miljoonan asukaslukuineen. Se sijaitsee vain 40 kilometrin päässä Venäjän rajalta ja sen asukkaat ovat valtaosin venäjänkielisiä. Kotikaupungissani Euromaidan kokoontui ensimmäisen kerran marraskuun 24. päivänä. Tämä joukkokokous ei päässyt kaupungin pääaukiolle, Vapauden aukiolle, joka oli kaupunginjohtaja Kernesin käskystä suljettu mukamas uuden vuoden juhlallisuuksien valmistelujen takia. Euromaidan järjestettiin Ukrainan kansallisrunoilija Taras Shevtshenkolle nimetyllä aukiolla hänen patsaan juurella.

Tällä oli myös symbolista merkitystä: Vapauden aukiolla edelleenkin on pystyssä Leninin patsas. Joukkokokous ei ollut väkirikas eikä pitkä, mutta sillä oli selkeitä ”ukrainalaisuuden” ja ”eurooppalaisuuden” merkkejä. Minäkin lähdin sinä päivänä Euromaidanille, enkä vain kannustaakseni sitä (tämä oli minulle itsestäänselvyys). Tutkijana, sosiologina minua kiinnosti, ketä muita siellä oli, kuinka nämä ihmiset perustelevat näkemyksiään Ukrainasta ja Euroopasta kaupungissa, jossa perinteisesti ovat olleet vahvoilla ideat tiiviistä Ukrainan ja Venäjän välisistä kulttuurisista, historiallisista, taloudellisista, ja ideologisista suhteista.

Olga Filippova
Associate Professor of Sociology
V.N. Karazin Kharkiv National University