Freedom of Speech and Civil Rights in Kazakhstan

Three guests from Kazakhstan and Russia visited the Karelian Institute on Monday 11^th of March. They gave a talk at the VERA research seminar on ‘Freedom of Speech and Civil Rights in Kazakhstan’. Julia Mazurova who is a documentarist from Moscow presented her documentary ”Zhanaozen The Unknown Tragedy” about the strike of oil workers in Western Kazakhstan (https://docs.google.com/file/d/0B0sOb1bkSdhkS214SkYteHB1U3M/edit). A Kazakhstani journalist Igor Vinjavskij introduced the Kazakhstani background to Julia’s documentary and briefly discussed his own arrest in January 2012. He was accused of posing a challenge to the constitutional order of Kazakhstan. The seminar and the theme of civil rights in Kazakhstan were documented by Yle’s Jyrki Saarikoski for the programme A-studio: http://areena.yle.fi/tv/1824608. 

Tanja Lipiäinen

Saunaan, saunaan suomalaiset

Saunassa on synnytty, saunassa on asuttu, saunassa on kuoltu. Väliin on kylvetty, hoidettu terveyttä, rentouduttu, solmittu suhteita ja käyty kauppaa. Sauna on niin monipuolinen, että sen tutkimiseen tarvitaan tieteen moniottelija. Sellainen on Tuomo Särkikoski, energiatekniikkaan erikoistunut diplomi-insinööri, taloussosiologiaan painottunut yhteiskuntatieteiden lisensiaatti ja tekniikan ja talouden historiaa tutkiva filosofian tohtori.

Sauna on suomalaisuuden ydintä. Sanotaan, että suomalaiset ja venäläiset ovat keksineet kummatkin vain yhden asian: suomalaiset saunan ja venäläiset samovaarin. Sauna on suomalaisille niin itsestään selvä asia, että sitä ei ole edes älytty perusteellisesti tutkia. Akateemisessa historiatutkimuksessa tuo puute korjattiin viime vuonna, sillä silloin ilmestyi Tuomo Särkikosken kirjoittama Suomen saunaseuran historiaksi tarkoitettu, mutta suomalaisen saunan (maailman-) historiaksi laajennut tutkimus Kiukaan kutsu ja löylyn lumo. Suomalaisen saunan vuosikymmeniä. Saunan historia on myös suomalaisen yhteiskunnan historiaa. Kaupungistuminen muutti saunomista ja sauna sai monia muotoja. Perinteisen lauantaisaunan rinnalle tulivat myös perjantaisauna ja keskiviikon sauna. Jotkut kylpevät joka päivä. Saunoja on lähes joka talossa, ja mökillä vielä yksi lisää.

Milloin saunasta tuli suomalainen? Miksi sauna on Suomessa säilynyt? Tuomo Särkikosken mukaan sauna on säilynyt elinvoimaisena, koska valtio ja kirkko ovat antaneet suomalaisten saunoa mielensä mukaan. Muualla Euroopassa saunaa on pidetty milloin terveydelle, milloin moraalille vaarallisena. Saunaa on syytetty tautien levittäjiksi. Joissain maissa sauna tarkoittaa yhä suunnilleen samaa kuin ilotalo. Suomessa sauna on säilynyt puhtaana. Ajatus saunomisen rajoittamisesta ja Euroopan unionin mahdollisista saunomisohjeista on Suomessa otettu olankohautuksin ja huvittunein virnein vastaan. Kurkut saavat olla vääriä, ja keskiolutta laimentaa, mutta saunaanhan ei koske kukaan!

Suomalainen on saunoessaan alasti ja aidoimmillaan - suomalaisena, siis sellaisena kuin suomalaisen odotetaan olevan. Saunomiseen liittyvä suomalainen kilvoittelu on viime vuosina esiintynyt tragikoomisessa valossa, sillä eräänlaiseksi kansalliseksi sankariksi on noussut Sauna-Timo, itseltään lähes hengen saunonut löylynheiton maailmanmestari:  “Suomalainen ja venäläinen menivät saunaan...” Kansallinen uho jäi elämään makaaberissa saunahuumorissa. Kun suomalaiset rauhanturvaajat menivät Suezille 1956, niin mitä he tekivät ensimmäisenä: saunan. Kun ulkomaalainen tulee Suomeen, niin minne hänet viedään: saunaan. Missä on Suomen syvin sauna: Pyhäsalmen kaivoksessa. Jos suomalainen lähetetään avaruuteen, niin hän ei ole astro-, kosmo- tai taigonautti vaan saunonautti.

Sauna on maailmanhistoriaa. Saunoja on ollut kaikkialla maailmassa, mutta monin paikoin ne ovat unohtuneet. Suomalaisen saunan nousu maailmanmaineeseen liittyy olympialaisiin. Hymyilevä Hannes juoksi Suomen maailmankartalle Tukholmassa 1912. Oliko voiton takana suomalaisten tapa kylpeä? kysyivät toimittajat. Berliinin olympialaisissa 1936 oli esillä suomalainen mallisauna. Se oli alku germaanien saunakulttuurin henkiinherättämiselle. Roomalainen senaattori ja historioitsija Tacitus oli kertonut germaanien tavasta kylpeä. Saunalla nähtiin olevan yhteys ruumiinkulttuuriin ja sosiaalihygieniaan. Leni Reifenstahlin estetiikka yhdisti suomalaisen saunan saksalaiseen rotuhygieniaan. Saunalle oli varattu tärkeä rooli saksalaisten Ostplanissa. Saunan maailmanvalloitus oli lähellä.

Kalevalanpäivänä 2013 Ismo Björn

Tavaramakasiini yhdisti rautatien kaupunkiin

Makasiinin palo hävitti merkittävän palan Joensuuta. Joensuussa rautatie, joki ja kaupunki muodostivat poikkeuksellisen kokonaisuuden. Yhdessä ne vahvistivat kauppakaupungin leimaa. Tavaramakasiini oli solmukohta, kosketuspinta joka yhdisti rautatien tavaraliikenteen ja kaupungin. Samalla tavaramakasiini rakennuksena rajasi rautatien kaupungista ja Pielisjoesta. Joensuun kaupunki rakentuu kahden akselin perustalle. Lännestä itää kaupunkia halkoo kirkkojen välinen Kirkko- (Nikolain-) katu. Etelästä pohjoiseen kaupungin jakaa kaupungintalon ja Lyseon (Taidemuseon) sekä siitä edelleen jatkuvien julkisten rakennusten keskusakseli. Tätä akselia rakennettu tehty sata vuotta. Nykyisin se päättyy ruutukaavan taakse yliopiston rakennuksiin. Rautatieasema oli alunperin kaupunkialueen ulkopuolella ikään kuin väärällä puolella jokea, mutta kaupungin pääkatu johti suoraan asemalle. Joensuun asema rakennuksineen kertoi alkuperäisestä puukaupungista ja arkkitehtonisten arvojen kunnioituksesta. Asema ympäristöineen oli yksi Suomen arvokkaimmista rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Karjalan radan Joensuun ja Sortavalan välisen rataosan työt aloitettiin tammikuun alussa 1892. Ratatyö toi Joensuuhun paljon työväkeä ja kaupunkiin perustettiin muun muassa väliaikainen sairastupa. Insinööri Oskar Immanuel Hjeltin johtama ratatyö valmistui toukokuussa 1894. Virallinen avaus suoritettiin marraskuussa samana vuonna, mutta hovisurun (tsaari Aleksanteri III kuolema) vuoksi ilman tavanomaisia juhlallisuuksia. Vapaapalokunnan torvisoittokunta oli sentään junaa vastassa ja seuraklubilla syötiin juhlapäivällinen. Joensuun rautatieasema oli kolmannen luokan asema, joten rakennukset noudattivat sen kokoluokan rakennuksille annettuja määräyksiä ja tyyppipiirustuksia. Rakennuksille oli ominaista symmetrisyys. Seinäpintoja jaettiin pilasterien avulla kenttiin. Pilasterin ovat seinään upotettuja tai seinästä ulkonevia pylväitä, joilla on usein pelkästään koristeellinen merkitys. Tyypillisiä aikakauden rakennuksissa olivat myös puuleikkauksin tehdyt koristeet. Joensuun tavaramakasiini tehtiin puusta kuten makasiinit yleensä. Makasiinin rakentamisessa olivat selvät säännökset. Ne oli sijoitettava 10-20 metrin päähän pääradasta. Säästäväisyys otettiin huomioon ja rakenteissa käytettiin mahdollisuuksien mukaan muun muassa hylättyjä kiskoja. Niitä saattoi olla esimerkiksi ikkuna- ja ovipalkkeina sekä kantavina rakenteina. Radan puolella oli katettu avara lastaussilta. Makasiinin auki työnnettävät ovet mitoitettiin sen ajan tavaravaunujen koon mukaan. Lankkusilta vei asemasillalta makasiiniin, jonka lattia oli 40 senttimetriä asemasiltaa korkeammalla. Tavaramakasiini tuulettui pohjalta, joten home- ja muita sienivaurioita ei päässyt syntymään. Makasiiniin sisällä oli erilaisia osastoja ja toimistotiloja. Yhdessä nurkassa oli vaaka ja sen vieressä vaakamestarin koppi. Makasiinin sisätiloja muutettiin moneen kertaan. Rakennukset oli suunniteltu jo alun perin siten, että muuttaminen oli mahdollista. Valtion rautatiet käytti alusta alkaen tunnettuja arkkitehteja. Rakennukset ratavartijoiden mökeistä, kellareista ja vedenottamoista aina suurimpiin asemarakennuksiin ja pääkonttoriin olivat tarkkaan harkittuja, ja ne istuivat hyvin niin keskenään kuin ympäristöönsä. Joensuussa rankennusten sijoitteluun vaikutti ennen muuta Pielisjoki. Joensuun rakennukset suunnitteli arkkitehti Knut Nylander. Hän oli oululaisen tervaporvarin poika ja hänen veljensä oli taidemaalari, vain 22 -vuotiaana itsensä ampunut Oskar Nylander. Oskar Nylanderin töistä tunnetuimmat ovat Kuopiossa maalattu J. V. Snellmanin muotokuva ja Limingan kirkon alttaritaulu Kristuksen kirkastus. Knut Nylander oli rautateiden rataosaston ensinmäisiä arkkitehteja. Hän piirsi Riihimäen-Pietarin rautatien III ja IV luokan asemien rakennukset ja suunnitteli tiettävästi Hämeenlinnan ja Toijalan, Tampereen ja Vaasan sekä Seinäjoen ja Oulun välisten rataosuuksien rakennukset. Joensuuhun aseman uusrenesanssisen päärakennus noudattelee Oulun aseman piirustuksia. Myös muissa rakennuksissa Nylander toisti aiempien suunnittelemiensa ratojen rakennuspiirustuksia. Nylander suunnitteli myös kirkkoja ja taloja. Rautatien valmistumisen jälkeen Pohjoisen Karjalan kunnat toivovat jokivarteen satamarataa, joka yhdistäisi maakunnan pohjoisosat rautatieverkkoon. Satama haluttiin Sirkkalanniemen taakse, nykyisen vaneritehtaan rantaan. Joensuun kaupungin johto oli tätä suunnitelmaa vastaan, sillä alue ei kuulunut kaupunkiin, ja näin satamasta olisi tullut vapaasatama ilman kaupungille tulevalle satamamaksuja. Satama ja sinne johtava satamarata rakennettiin siksi aseman eteläpuolelle Rantalan tilan maille, josta pakkolunastettiin kaupungille maata. Rautatieasemalta rakennettiin 1896 joen rantaan 850 metriä pitkä satamarata, ja sitä varten tehtiin 75 metriä pitkä satamalaituri. Joensuu hyötyi näin Ylä-Karjalan kaupasta. Samaa hyötyä kaupunki oli saanut Pielisjoen kanavoinnista. Kanavat tehtiin alunperin niin kapeiksi, että Joensuuhun saakka purjehtineet valtamerialukset eivät kanavista mahtuneet, vaan lastit oli purettava ja kuljetettava pienimmillä aluksilla Pielisjokea pohjoiseen. Ismo Björn

Lounaasta luoteeseen – konferenssikuulumisia Euroopan rajoilta

Matkustin kesällä Euroopan rajoilla, mutta talouskriisin ytimessä. Kävin heinä-elokuussa kahdessa kansainvälisessä konferenssissa: tietojenkäsittelytieteen ”IADIS Multiconference on Computer Science and Information Systems: ICT, Society and Human Beings 2012” sekä sosiologian ”26th Conference of the Nordic Sociological Association: Trust and Social Change”. Itse konferenssien tieteellinen anti oli kiinnostava ja molemmat kaupungit Lissabon ja Reykjavik ovat mahtavia turistikohteita. Sosiologimatkailijan kiinnostuksen herätti kuitenkin ennen kaikkea maiden talouden nykytila ja siihen reagoiminen.

Maailmanlaajuinen talouskriisi on koetellut sekä Islantia että Portugalia erityisen voimakkaasti. Vaikka syyt Islannin ja eteläisen Euroopan maiden talouksien romahtamiseen ovat osin erilaiset, mielenkiintoisia vertailuja maiden talouskriisien hoidosta voinee silti tehdä. Islanti oli yksi ensimmäisistä maista, johon talouden romahdus iski vuonna 2008. Islannilla on kuitenkin ollut jo aikaa toipua ja talous on lähtenyt uudestaan nousuun. Portugalin taloutta on autettu EU:n ja IMF:n tukipaketeilla, mutta maa rypee kriisissä edelleen eikä aallonpohjaa ole todennäköisesti vieläkään saavutettu. Portugalin työttömyys on tämän vuoden toisella neljänneksellä ollut euroajan pahin ja kivunnut jo 15 prosenttiin. Portugalissa 15 prosentin työttömyysaste merkitsee sitä, että 830 000 ihmistä on vailla työtä. Nuorten 15-24-vuotiaiden tilanne on Portugalissa, kuten muuallakin Etelä-Euroopassa, erityisen hankala ja heistä työttöminä on yli 36 prosenttia. Maan hallitus arvioi, että työttömyys kasvaa 15,5 prosenttiin tänä vuonna ja 15,9 prosenttiin vuonna 2013. Talous on supistunut tänä vuonna 1,2 prosenttia ja sen ennustetaan jatkavan kutistumistaan.

Islannin talouskriisi oli puolestaan yhden semiplenaryn aiheena Pohjoismaisessa sosiologikonferenssissa. Professori Stefán Ólafsson keskittyi omassa puheenvuorossaan Islannin selviämiseen talouskriisistä. Siteeraan tässä tekstissä Ólafssonin ajatuksia muistiinpanojeni varassa. Islannin talouden aallonpohja oli vuoden 2009 vuosineljänneksellä, jolloin talous supistui 8,2 prosenttia. Talouskasvu kääntyi plussan puolelle vuoden 2011 alussa, jolloin talouskasvu oli eurooppalaisittain huima 3,9 prosenttia. Islannissa onkin tehty ajan hengelle täysin poikkeuksellisia ratkaisuja. Kun Euroalueella on usein toisteltu, kuinka pankit ja sijoittajat on pelastettava veronmaksajien rahoilla, jotta kilpailukyky ja talouskasvu vahvistuvat, Islanti teki päinvastoin. Antoi piut paut pankeille ja laittoi pienet ihmiset pankkien edelle. Ja kuinkas siinä kävi?

Islannissa haluttiin tulonsiirroilla ja veropolitiikalla parantaa kaikkein huonoimmassa asemassa olevien asemaa ja vahvistaa pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Vasemmistohallitus nosti minimipalkkoja ja –eläkkeitä, veroja korotettiin vain ylemmissä tuloluokissa ja yksityisten ihmisten asuntolainojen korkojen verovähennysoikeutta kasvatettiin. Tulonsiirrot vähensivät säästötarpeita ja menoleikkauksia samalla, kun huonoiten toimeen tulevia suojattiin maailmantalouden heilahteluilta. Lopputuloksena alimmassa tuloluokassa käytettävissä olevat tulot laskivat kriisin aikana 9 prosenttia kun rikkaimman kymmenyksen tulot tippuivat 38 prosenttia. Vertailun vuoksi: hyvin toisenlaista talouspolitiikkaa harjoittaneen Irlannin (jonka talous on edelleen pahassa jamassa) köyhimmän kymmenyksen tulot laskivat 26 prosenttia samaan aikaan kuin rikkainpien tulot nousivat 8 prosenttia.

Kriisistä nousseen Islannin tuloerot ovat tasoittuneet, talous kasvaa ja työttömyys on alle viidessä prosentissa. Tahtoen tai tahtomattaan keynesiläiseen talouspolitiikkaan nojannut Islannin vasemmistohallitus sai kotimaisen kulutuksen pyörimään kriisin aikanakin. Kotitalouksien saamat verohelpotukset asuntolainojen korkoihin ovat kasvattaneet kulutuskykyä ja kuten tiedossa on, alimmissa tuloluokissa kertyvät varat käytetään yleensä suoraan kulutukseen. Tämä on lisännyt myös sijoittajien luottamusta maan talouteen eivätkä ulkomaalaiset sijoittajat paenneet maasta kuten aluksi pelättiin. Ehkä ihmisten pelastaminen onkin pankkien pelastamista kannattavampaa – myös taloudellisilla mittareilla.

Lounaassa menee siis huonosti, luoteessa jo paremmin. Mutta uutiset eivät ole olleet tänä kesänä järin hyviä kaakostakaan. Kreikan talous ja etenkin julkinen sektori ovat pelastustoimista huolimatta valtavissa vaikeuksissa. Voisiko Suomi EU:n koilliskulmalla pysyä taloudellisesti vakaammalla pohjalla? Ottamalla vaikka ajoissa oppia Islannista?

Harpa-musiikitalosta on tullut Islannin talouskriisin ja siitä selviytymisen symboli. Kunnianhimoisen ja kalliin talon rakennustyöt seisahtuivat kun sijoittajilta loppuivat rahat talouskriisin iskiessä. Islannin vasemmistohallitus päätti kuitenkin rakennuttaa talon valmiiksi julkisin varoin.

Noora Talsi

Konferenssimatkat ovat mahdollistaneet: Tieteen, teknologian ja innovaatioiden tutkijakoulu, Nordic Sociological Association, Westermarck-seura ja Karjalan tutkimuslaitos. IADIS-konferenssissa julkaistu artikkelini ”Technologies entering the home – The domestication of mundane technologies” palkittiin maininnalla ”Best Paper Award”.

Teemat: talous, talouspolitiikka, Islanti, Portugali, työttömyys

Euroopan unionin itärajalla Virmajärvellä ja Narvassa

Virolainen matkaopas ilmoitti bussiseurueellemme elokuussa 2012, että lähestymme Narvaa, Euroopan unionin koillisinta pistettä. Suomalaiset ja varsinkin itäsuomalaiset olivat näreissään, koillisin pistehän on Ilomantissa ja tarkemmin Virmajärvellä. Rajan takana on molemmissa Venäjä, mutta raja on silti täysin erilainen. Virmajärveltä on kilometreittäin matkaa lähimpään asuttuun taloon, ja siellä puhutaan suomea. Narvassa asuu lähes 70 000 asukasta, ja heistä 96 prosenttia puhuu venäjää. Virmajärven toisella rannalla on peninkulmittain asumatonta erämaata. Narvajoen takana on Ivangorod, Jaanilinn, kuten virolaiset omana pitämäänsä kaupunkia kutsuvat. Suomessa et saa rajaa kuvata, ja on sinun seurattava rajavartijoiden määräyksiä kulkiessasi Virmajärvelle johtavaa kapeaa polkua, joka on erotettu muusta rajavyöhykkeestä. Narvassa voit vapaasti vaeltaa jokivartta Narva-Joesuuhun saakka ja ottaa valokuvia mielesi mukaan. Virmajärven polun varrella on keltaisia rajavyöhykekylttejä ja muita merkkejä, jotka muistuttavat rajasta. Narvassa rajavalvonta on huomaamatonta, ainoastaan jokisuulla on virolainen valvontatorni, mutta ilman minkäänlaisia merkkejä. Vironpuoleinen uimaranta jatkuu joen takana Venäjän puolella, jostain puiden välistä saattaa vilahtaa Venäjän vihreä-punainen rajapylväs. Narvajoella kulku näyttää olevan melkoisen vapaata. Kalastajia on molemmin puolin jokivartta. Virmajärvellä suomalaisten rajavyöhyke on muutaman kilometrin levyinen, ja Venäjän puolella rajavyöhykettä on monin kerroin.

Virmajärvelläkään et rajavartioita näe. Sotilaallisen rajan, betonin ja metallin tilalle on tullut huomaamatonta, aineetonta valvontaa. Virmajärveltä pohjoiseen kaartuva raja on eräs Euroopan vanhimpia. Se määrättiin Stolbovan rauhassa 1617 ja merkittiin maastoon vuonna 1621. Etelään kaartuva raja määrättiin toisen maailmansodan jälkeen. Suomalaisilla ei ole sen jälkeen ole aluevaatimuksia ollut. Narvassa on toisin. Luonnolliselta näyttävä jokiraja ei virolaisten mukaan sitä ole, vaan virolaisilla on edelleen toive saada Tarton rauhassa 1920 sille luovutettu Jaanilinn takaisin. Neuvostoliitto liitti Ivangorodin alueeseensa vuonna 1945. Valtiolliset, herruudesta kertovat symbolit ovat molemmilla rajoilla samankaltaisia. Viron puolella Narvan linnan pihalla seisoo Iivananlinnaan eli Ivangorodiin katsova V.I. Lenin.  Virmajärveä lähin Lenin taitaa olla Sortavalassa. Virmajärven rajalla seisoo puolestaan rotareiden paalu Rotary-merkkeineen. Narvassa on ruotsalaisten uudelleen vuonna 2000 pystyttämä leijona-patsas. Alkuperäinen vuonna 1938 paljastettu patsas tuhoutui toisen maailmansodan loppuvaiheissa kuten koko kaupunki. Ruotsin leijona julistaa Ruotsin voittoa 22.11.1700, jolloin kuningas Kaarle XX joukot kukistivat  herttua Charles Eugene de Groyn johtaman Venäjän armeijan. Lumisateessa käytyyn voitokkaaseen taisteluun ruotsalaiset johtanutta hidastempoista Narvan marssia soitetaan yhä Suomen, Ruotsin ja Viron sotilashautajaisissa. Narvan marssin mollisävelin saatettiin hautaan myös presidentit Urho Kekkonen ja Lennart Meri.

Virmajärveen ja Narvaan kuuluvat olennaisina toisen maailmasodan loppuvaiheiden suuret taistelut. Hattuvaaran taistelussa kesällä 1944 Erkki Raappanan johtamat, miesluvultaan vahvemmat, suomalaiset voittivat hyökkäävät venäläiset. Narvassa kesällä 1944 Johannes Freissnerin ja Felix Steinerin käskyttämät vähälukuisemmat saksalaiset voittivat Leonid Govorovin komentamat neuvostosotilaat. Aseveljet saivat viimeiset suuret torjuntavoittonsa. Hattuvaaran tienoo on täynnä suomalaisten joukko-osastojen pystyttämiä muistolaattoja. Narvassa sotamuistomerkkien joukossa on paljon hautoja, mutta jokivarresta löytyy myös neuvostopanssari, jonka tykki osoittaa länteen.

Narvalaiset ja Ivangorodin asukkaat pääsevät rajajoen yli niin sanotuilla harmailla passeilla. Venäjän puolen asukkaat pääsevät samalla Euroopan unionin alueelle. Raja on valikoiva. Venäjänpuolen asukkaiden liikkuminen Euroopan unionin alueella helpottuu, jos hankkii Narvasta asunnon. Kerrostalokaksion hinta liikkuu 10 000 euron tietämissä. Virmajärven kohdalta ei rajan yli ole tultu. Virmajärven metsäinen erämaaraja on samalla elintasoraja, Narvassa kaupunkien välissä kulkeva raja ei ole. Narva on Viron köyhin kaupunki, jota vaivaa paha työttömyys. Narvassa ovat Viron pahimmat huume-, hiv- ja rikostilastot.

Narvajoki on valjastettu sähköntuotantoon. Virolaisten kertoman mukaan Venäjä vie kaiken sähkön. Virmajärvi oli aikoinaan osa uittoverkostoa, ja vesistö on muokattu puun kuljetusta varten. Virmajärven vedet hyödynnetään ruotsalaisen Vattenfallin omistamassa Pamilon voimalaitoksessa muun Koitajoen vesistöalueen tavoin. Virmajärven alueen metsissä harjoitetaan metsätaloutta kuten Suomen raja-alueilla yleensä varsinaiseen rajaan saakka. Narvassa maanviljelyä ja puutarhojen pitoa on rajajokeen saakka.

Virmajärven ja Narvan rajat ovat kahden kansallisvaltion välinen raja ja samalla Euroopan unionin ja Venäjän välisiä rajoja. Niillä harjoitettava rajapolitiikka on myös kansainvälistä sotilaspolitiikkaa, jossa symboleilla on suuri merkitys. Narvassa se konkretisoituu kahtena toisiaan uhmaavina linnoina.

Ismo Björn