UKK 110

Lepikon torppa elokuussa 2010.

Urho Kaleva Kekkosen syntymästä tulee tänään kuluneeksi 110 vuotta. Kävin viikko sitten Pielavedellä Lepikon torpalla, ostin eilen Puhoksen Siwasta Kekkosesta kertovan juhlalehden ja puin aamulla Kekkosen kuvalla varustetun T-paidan. Kiusantekoa, pilkkaa vai kuvainpalvontaa? Kyseenalaistamista vai tietoista samaistumista? Kekkonen on kiinnostava ilmiönä. Kekkoshistoria on keskustelua nykyhetken kanssa. Kekkoskuvaan tehdyt lisäykset ja muutokset herättävät mielipiteitä, mutta samalla ne ovat mittareita, jotka kertovat enemmän meistä kuin itse Kekkosesta. Menneisyyttä tarkastellaan muuttuvasta nykyhetkestä. Kukin on mielipiteineen kiinni ympäristössään ja omassa ajassaan. Hän tekee Kekkostulkintansa omien arvojensa, kokemustensa ja oppimansa kautta.

Kekkonen oli suurmies, mutta suurmiehet eivät ole suurmiehiä yksilöllisten ominaisuuksiensa vuoksi, vaan siksi, että he sopivat kulttuurin luomaan suurmieskuvaan. Kekkosen tapaisille merkkihenkilöille on yhteistä heidän tietoisuutensa ja pyrkimyksensä arvostettuun asemaan. He ovat lähes aina olleet moraalisia suuruuksia, jotka ovat joutuneet taistelemaan vakaumuksensa puolesta, pitäneet oman päänsä ja saaneet lopulta tunnustuksen laajemman yhteisön nimissä. Urho Kekkonen samastui tarkoituksella mieheen, joka sauvoo koskea vastavirtaan. Kekkosen rakensi itsestään kuvaa merkkihenkilönä, mutta hän joutui kaikkien suurmiesten ja - naisten tapaan roolinsa vangiksi ja sen esittäjäksi.

Jokaisessa suurmieselämäkerrassa, myös Kekkosen elämässä, on sisällä myyttisen sankarihahmon elämäkerran malli: karu lapsuus (savupirtin poika), väärinymmärretty, jopa herkkä nero, vaikeudet (Kajaani 1918), opiskellen korkealle (tohtori), henkisen kasvun vuodet (sota-ajan käännös, sisäpolitiikka), menestys (Neuvostoliitto, ETYK) ja lopulta kokemusten tuoma viisaus (kansakunnan kiistaton isähahmo). Kuvattu malli on perisuomalainen ja samaan aikaan yleismaailmallinen. Sen juuret ovat antiikissa, ja se kertautuu pyhien miesten elämäkerroissa. Se on tie vaikeuksien, mutta rehellisen työn kautta huipulle. Merkkihenkilöön liittyvät karakteristiset anekdootit yksityistapauksista: millainen hän oli lapsena, nuorena, tovereidensa joukossa ja työystäviensä kesken. Tarinoista valikoituvat kaikkein sopivimmat, eivät välttämättä totuudenmukaisimmat. Jokaisesta merkkihenkilöstä löytyy sama kaava, ja tähän henkilöhistorian toteutuneet vaiheet voidaan myös käytössä olevien asiakirjatietojen mukaan yleensä jopa sijoittaa.

Todellinen merkkihenkilö jättää kirjallisia kuvauksia elämästään. Hän kokoaa aineistoa muistelmiaan varten ja hänestä on paljon lähdeaineistoa. Tasavallan presidentiksi kohonnut Lepikon torpan poika Urho Kaleva Kekkonen oli tässä suhteessa erinomainen. Kekkosen kirjallinen jäämistö on valtava, Kekkosesta kertova tarinaperinne on valtavampi. Eräänlaiseksi vitsiksi ovat muodostuneet maatalousnäyttelyissä otetut valokuvat: Kekkonen ja meidän Mansikki.

Kekkoskaskut ja tarinat lisäsivät miehen mainetta. Kansa repi armotonta huumoria Kekkosen vallanhalusta, naisseikkailusta, kaljusta ja Venäjän suhteista Hän oli kaljupäinen gangsteri, Venäjän vinttikoira ja söihän Kekkonen lounaan. Kekkonen kalasti ja rokkasi. Kuva, jossa Kekkonen tanssii Satu Östringin kanssa, kertoo niin tanssijan kuin tanssittajan suuruudesta. Kansallisena suurmiehenä Kekkonen voittaa Mannerheimin 6-0. Kekkonen pääsi seteliin. Mannerheim hevosen selkään.

Ismo Björn