Eilen saimme täällä Valencian IWPLMS konferenssissa kuvauksen siitä, kuinka mikin Euroopan maa on reagoinut kriisiin ja mitkä lyhyen aikavälin vaikutukset maan hyvinvointiin ovat olleet. Useimmista maista raportoitiin samaa, eli työttömyys on iskenyt nuoriin kaikkein pahiten. sukupuolittain tarkasteltuna miesten työttömyys on noussut lyhyellä aika välillä enemmän kuin naisten, mutta se on tunnettu laman seuraus, sillä miehiä työllistävät sektorit ovat teollisuudessa ja yksityisellä sektorilla, kun naisten työskentelevät pääasiassa palveluissa ja julkisella sektorilla. Näihin laman vaikutukset iskevät voimakkaimmin viipeellä. Kreikan tilanne kuulosti kamalalta, mikä ei tietenkään ole yllätys.
Mutta Saksassa on tapahtunut yllättävää solidaarisuutta. Työnjakamisen seurauksena työttömyys ei ole noussut juuri ollenkaan ja työllisyysaste on säilynyt pitkälti ennallaan. Työlliset ovat siis lyhentäneet työtään päivällä, ja suostuneet palkan lievään alenemiseen, jotta työttömille voidaan tarjota työtä. Saksan mallia oli hämmästyttävää kuunnella. Varsinkin kun sitten iltapäivällä kuuntelin Satu Ojalan esitystä Suomessa tehtävästä palkattomasta ylityöstä. N. 35 % työllisistä informaatioalan työntekijöitä tekee palkatonta ylityötä. Työtä siis on Suomessa, mutta sitä tekevät ovat ylikuormittuneita, eivätkä ehdi tehdä työtään varsinaisella työajalla. Tässähän ei ole mitään tolkkua. Voisiko Suomesta löytyä samanlaista solidaarisuutta kuin Saksassa? Olisitko sinä valmis vähentämään työaikaasi ja antamaan jotain esimerkiksi rutiinitöitä työttömälle?
14.7.2010
International Working Party on Labour Market Segmentation Theorists 2010 / Raportti I
Terveisiä täältä Universita De Valenciasta, Facultat d’Economiasta! Pidämme täällä hottia konferenssia taskulämpimästä aiheesta, nimittäin Euroopan taloudellisen tilanteen kriisistä ja työmarkkinoista. Joustavatko markkinat vai ihmiset?
Ennen kuin mitään ehti alkaa, minä ikävöin kotiin. Täällä on paljon ystäviä ja tuttuja, mutta silti tunsin oloni yksinäiseksi hotellissani ja kulkiessani Valencian historiallisessa keskustassa, siemaillessani Cafe con lecceä, (joka oli muuten aivan mielettömän hyvää). Osatekijä ikävässäni oli varmasti se, että laukkuni hävisi matkalla. Hieman ärtyisä virkailija yöllä vakuutti, että se tuodaan aivan pian. En ole vielä nähnyt laukkua. Ainakin juna- ja lentomatkailun palvelutaso on kriisissä. (Junassa yhdessä vaunussa ilmastointi ei pelannut…)
Arvatkaapa, mistä löysin lohtua ikävääni, viinistä, kenties sangriasta? Ei suinkaan, vaan ruokakaupasta. Hermostuneisuuteni ja hämmennykseni katosivat ja muuttuivat leveäksi hymyksi naamallani, kun löysin hammastahnaa ja muuta tarpeellista. Lisäksi kaupassa käyskenteli muita naisia rauhallisesti valiten päivän menuihinsa sopivia hedelmiä ja lihoja. Oloni oli huojentunut, olin päässyt omieni pariin.
Kotitalous on sama täällä kuin siellä, oli talouden kriisiä tai ei. Päivän ruoka täytyy jonkun tehdä. Tästä pääsenkin mukavasti juuri menossa olevaan prof. Paola Villan (University of Trento) esitelmään sukupuolten tasa-arvosta. Hän argumentoi, että Euroopan työllisyysstrategiassa on vuodesta 1997 lähtien tasa-arvon painoarvo hävinnyt ja siitä on tullut alakohta työllisyyden parantamisessa. Tässä tietenkin tullaan siihen, että kiinnitetäänkö huomiota työllisyysasteisiin huomioimatta sukupuolta. Jos näin käy, pitäisikö meidän tähdätä vaikka miesten täystyöllisyyteen, jolloin naiset olisivat kotona ja kokonaistyöllisyysaste olisi 50, kun se nyt (julk. 22.5.2010 Tilastokeskus) on Suomessa 68,6 % (miehillä 68,3 ja naisilla 69,00)?
Palaaminen kotirouvatalouteen, ei ole siis mahdollista, jos haluamme säilyttää eurooppalaisen sosiaalisen systeemin – vaikkakin silloin minäkin löytäisin lohtua eri puolilla Eurooppaa päivittäistavarakaupoista. Naisten panosta tarvitaan työmarkkinoilla, heidän taitojensa ja osaamisen hylkääminen on tehotonta toimintaa. Mutta samalla kuitenkin strategioissa ja politiikoissa hyväksytään syrjintä piilottamalla epätasa-arvoa, luomalla tasa-arvosta illuusioita, joka ei kestä tarkastelua.
Kiinnitetään työmarkkinat tiukemmin hoivaan ja myönnetään vihdoinkin, että yhteiskunnassa on monenlaista työtä, joka ei näy työllisyysastemittauksissa. Kuka tekee hoiva- ja kotityön, jos julkinen sektori ei pysty siihen taloudellisesti. Tätä kysyy Angelica Kuemmerling täällä torstai-iltapäivänä. (Raportoin siitä ehkä sitten.) Joustavatko ihmiset, muuttuvatko perherakenteet vai muuttuuko systeemi?
Ennen kuin mitään ehti alkaa, minä ikävöin kotiin. Täällä on paljon ystäviä ja tuttuja, mutta silti tunsin oloni yksinäiseksi hotellissani ja kulkiessani Valencian historiallisessa keskustassa, siemaillessani Cafe con lecceä, (joka oli muuten aivan mielettömän hyvää). Osatekijä ikävässäni oli varmasti se, että laukkuni hävisi matkalla. Hieman ärtyisä virkailija yöllä vakuutti, että se tuodaan aivan pian. En ole vielä nähnyt laukkua. Ainakin juna- ja lentomatkailun palvelutaso on kriisissä. (Junassa yhdessä vaunussa ilmastointi ei pelannut…)
Arvatkaapa, mistä löysin lohtua ikävääni, viinistä, kenties sangriasta? Ei suinkaan, vaan ruokakaupasta. Hermostuneisuuteni ja hämmennykseni katosivat ja muuttuivat leveäksi hymyksi naamallani, kun löysin hammastahnaa ja muuta tarpeellista. Lisäksi kaupassa käyskenteli muita naisia rauhallisesti valiten päivän menuihinsa sopivia hedelmiä ja lihoja. Oloni oli huojentunut, olin päässyt omieni pariin.
Kotitalous on sama täällä kuin siellä, oli talouden kriisiä tai ei. Päivän ruoka täytyy jonkun tehdä. Tästä pääsenkin mukavasti juuri menossa olevaan prof. Paola Villan (University of Trento) esitelmään sukupuolten tasa-arvosta. Hän argumentoi, että Euroopan työllisyysstrategiassa on vuodesta 1997 lähtien tasa-arvon painoarvo hävinnyt ja siitä on tullut alakohta työllisyyden parantamisessa. Tässä tietenkin tullaan siihen, että kiinnitetäänkö huomiota työllisyysasteisiin huomioimatta sukupuolta. Jos näin käy, pitäisikö meidän tähdätä vaikka miesten täystyöllisyyteen, jolloin naiset olisivat kotona ja kokonaistyöllisyysaste olisi 50, kun se nyt (julk. 22.5.2010 Tilastokeskus) on Suomessa 68,6 % (miehillä 68,3 ja naisilla 69,00)?
Palaaminen kotirouvatalouteen, ei ole siis mahdollista, jos haluamme säilyttää eurooppalaisen sosiaalisen systeemin – vaikkakin silloin minäkin löytäisin lohtua eri puolilla Eurooppaa päivittäistavarakaupoista. Naisten panosta tarvitaan työmarkkinoilla, heidän taitojensa ja osaamisen hylkääminen on tehotonta toimintaa. Mutta samalla kuitenkin strategioissa ja politiikoissa hyväksytään syrjintä piilottamalla epätasa-arvoa, luomalla tasa-arvosta illuusioita, joka ei kestä tarkastelua.
Kiinnitetään työmarkkinat tiukemmin hoivaan ja myönnetään vihdoinkin, että yhteiskunnassa on monenlaista työtä, joka ei näy työllisyysastemittauksissa. Kuka tekee hoiva- ja kotityön, jos julkinen sektori ei pysty siihen taloudellisesti. Tätä kysyy Angelica Kuemmerling täällä torstai-iltapäivänä. (Raportoin siitä ehkä sitten.) Joustavatko ihmiset, muuttuvatko perherakenteet vai muuttuuko systeemi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)