Sata vuotta sitten, vuonna 1910 joensuulaisia kehotettiin hävittämään kaupungin vesialueille nousseet Saimaan norpat. Sanomalehdessä kirjoitettiin, kuinka“Pyhäselän hylkeet” uhkasivat kaupunkilaisten kalastusta. Ne oli tapettava. Samaan aikaan Joensuun kaupunki piti tarkkaa huolta Ilosaaresta. Saaren lehtomaista luonto ei saanut vahingoittaa, puita ei saanut kaataa, ja kaikkien saarelle nousseiden rakennusten tuli olla kunnossa. Saarta ympäröivät kalapadotkin oli purettava luontokuvaa rumentamasta. Ilosaari, aiemmalta nimeltään Koskisaari, oli ollut kaupunkilaisten olohuone kaupungin perustamisesta 1848 alkaen. Koskisaarelle rakennettiin jo vuonna 1855 huvimaja ja keilarata. Saaren nimi muuttui Lystsaareksi ja edelleen Ilosaareksi. Viereiseen Niskasaareen oli kolme vuotta aiemmin kohonnut valtion viljamakasiini, myöhemmin Pielisjoen linnaksi muutettu tiilinen rakennus. Pieni Kaluvirta erotti saaret toisistaan.
Nyt vuonna 2011 Saimaan norppa on suojeltu, mutta Ilosaari ei. Kaupunki suunnittelee sulkevansa Ilo- ja Niskasaaren erottavan Kaluvirran putkeen. Toisena vaihtoehto on hävittää puro kokonaan ajamalla se täyteen soraa. Perusteena käytettään kaupunkilaisten laiskuutta. Autot on saatava saareen. Puroluonnolle ja Ilosaaren perinteelle ei arvoa anneta.
Ilosaarta on toki muokattu moneen kertaan, esimerkiksi saaren edustalla ollut Verkkosaari on pengerretty kiinni Ilosaareen. Ilosaaren laguunia (1948) edelsivät uimapaikkoina Ilosaaren saunayhtiön kylpylaitos höyrykaappeineen ja suihkuineen 1878. Seuraava uimalaitos hyppytorneineen ja lastenaltaineen valmistui 1907. Saarelle rakennettiin tanssilava vuonna 1895 ja raittiusravintola “Huvila” seuraavana vuonna. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Emil Gustafsson. Kaikki rakentaminen tehtiin luonto huomioiden.
Raittius ei ravintolaa elättänyt, sillä vedenjuonti ei kaupunkilaisia kiinnostanut. Heti, kun virallinen raittiusinto antoi perää, hankittiin ravintolaan anniskeluoikeudet. Autoja eikä edes kaikkia kaupunkilaisia saareen haluttu. Ravintolan hinnat nostettiin sen verran korkeaksi, että “räyhäävät juopot alemmista kansankerroksista” onnistuttiin pitämään poissa. Parkkitilaa ei kukaan kaivannut.
Ilosaari oli pala luontoa keskellä Joensuuta. Huvila uudistettiin vuonna 1907. Siihen rakennettiin näkötorni. Sellaista oli toivottu, jotta matkailijat pääsisivät ihailemaan joki- ja kaupunkinäkymiä. Veikko Jalava ehdotti sotavuosien jälkeen Ilosaarta kansallispuistoksi. Sinne piti hänen mukaansa rakentaa kalevalainen pirtti ja runonlaulajapatsas. Saarelle nousi Karjalan talo. Sen suunnitteli viipurilainen arkkitehti Einari Teräsvirta, Hän tunsi saaren hyvin, sillä hän oli suunnitellut Ilosaaren uimalan. Teräsvirta oli tutustunut karjalaiseen arkkitehtuuriin, ja tätä oppia hän sanojensa mukaan käytti Karjalan talon suunnittelun pohjana. Keskeiset lähtökohdat olivat maasto, käyttö ja karjalainen ulkoasu. Ilosaaren luonto oli tärkeä vaikuttaja ja saaren lehtomaisuus, Pielisjoki ja Kaluvirta vaikuttivat niin talon sijaintiin kuin muotoon.
Karjalan ei vastaa kansallisromanttista käsitystä karjalaisesta talosta. Talo on aikakautensa tyylipuhdas edustaja, 1950-luvun julkisten tilojen arkkitehtuurin näyte, joka istuu saaren luontoon. Talosta on etsittävä karjalaisuutena pidettyjä piirteitä, ja kun etsii, niin löytää: talossa käytettiin pohjoiskarjalaista puuta, katossa on pitkät räystäät, ravintolan edustalla (oli) liuskekivinen terassi ja näkymät joelle. Sisätilat ovat useassa tasossa.
Joensuun kaupungin suunnitelmat ovat humoristisia. Kun torinaluspysäköinti ei ole saanut kannatusta, on uutena ideana noussut virranpäällyspysäköinti. Kaluvirran peittäminen ei varmaan ratkaise parkkiongelmaa. Eiköhän peitetä saman tien koko joki kanavaa lukuun ottamatta. Samanlaista joutomaata Pielisjoki on kuin Kaluvirta?
Ismo Björn
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti