TERVEISIÄ TASA-ARVOPÄIVILTÄ

Yliopistojen valtakunnalliset tasa-arvopäivät järjestettiin Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella 17.–18.4.2012. Seminaarissa käsiteltiin tasa-arvon tilaa yliopistomaailmassa sekä pohdittiin keinoja tasa-arvotyön edistämiseksi. Ensimmäisenä päivänä puhuttiin erityisesti miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta. Seurasin esitelmiä ja keskustelua videon välityksellä Joensuusta käsin, ja kirjasin ylös muutamia kysymyksiä ja ajatuksia.

”Mitä hyötyä on tasa-arvosuunnitelmista?” oli kysymys jonka kirjoitin kuunnellessani tasa-arvovaltuutetun selvitystä kaikissa yliopistoissa laadittavista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmista. Sellainen on tekeillä myös Itä-Suomen yliopistossa. Pian se tallennetaan juhlapuheiden saattelemana intraan, josta asiasta kiinnostuneet voivat käydä sitä tutkimassa. Kysymykseeni tasa-arvosuunnitelmien hyödyllisyydestä vastasi lounaan jälkeen Kajsa Widén, tasa-arvoupseeri Lundin yliopistosta. Hänen mukaansa pelkistä papereista ei ole hyötyä. Suunnitelmien sijaan tarvitaan toimintaa, mikäli tasa-arvoa halutaan oikeasti edistää.

Sukupuolten välinen eriarvoisuus ilmenee yliopistoissa monella tavalla. Luennoitsijat esittelivät tuttuja lukuja suomalaisen professorikunnan miesvoittoisuudesta, naisten ja miesten välisistä palkkaeroista ja naisille tyypillisistä määräaikaisista työsuhteista. Kiinnitin erityistä huomiota opiskelijoiden edustajan tilastoihin pro gradu – tutkielmien arvosanoista, jotka näyttävät joillakin laitoksilla määräytyvän sukupuolen mukaan. Naiset saavat huonompia arvosanoja, päätyvät pätkätöihin, eivät tule valituiksi professoreiksi eivätkä rekrytoidu yliopiston ”toimivaan johtoon”, joka on Itä-Suomen yliopistossakin vahvasti miesvaltainen.

Kajsa Widénille nämä tilastot olivat tuttuja. Takavuosina tilanne oli samankaltainen myös Lundin yliopistossa. Dekaanit ja laitosjohtajat olivat pääasiassa miehiä, eivätkä naiset edes pyrkineet kyseisiin tehtäviin. Koska tämän vinouman tasapainottamista pidettiin tärkeänä tavoitteena, tehtävään tartuttiin perustamalla erityinen naisille tarkoitettu koulutusohjelma. Opinnot sekä harjoittivat naisia johtotehtäviin että antoivat eväitä tunnistaa ja käsitteellistää sukupuolesta johtuvia syrjäytymisen syitä ja mekanismeja yliopistossa. Myöhemmin oppilaiksi valittiin myös miehiä, joista koulutettiin naisten tavoin muutosagentteja omille laitoksilleen.

Widénin viesti suomalaiselle yliopistoväelle oli se, ettei tasa-arvon edistämistyö ole avaruustiedettä eikä toisaalta pelkkää paperinpyöritystäkään. Se on työtä, johon löytyy välineitä yliopistoväelle tutusta keinovalikoimasta. Toimiva ja tuloksellinen tasa-arvotyö yliopistoissa edellyttää tasa-arvokysymysten opiskelua, koulutusta sekä sukupuolta koskevan tutkimuksen tekemistä ja tulosten soveltamista käytäntöön. Yksittäinen naisten mentorointiohjelma tai projekti ei tietenkään riitä. Systemaattinen työ tasa-arvon edistämiseksi pitää aloittaa perusopinnoissa, jotta opiskelijat saisivat valmiuksia eritellä sosiaalisen sukupuolen merkitystä omissa opinnoissaan sekä myöhemmin työelämässä. Yliopistoissa, joissa opetetaan ja tehdään sukupuolentutkimusta, mahdollisuudet tällaisen koulutuksen tai ohjauksen järjestämiseen ovat hyvät. Samoin on mahdollista hyödyntää sukupuolentutkijoiden osaamista ja asiantuntemusta todellisessa tasa-arvotyössä – mikäli tämä tavoite vain mielletään oikeasti tärkeäksi.

MAARIT SIRENI

Viranomaiskarjalaa vuodelta 1833

Salmin miero! Muga kova kurjuus on tapahtunut teiän kansaveljenne pahateos hoppu päivänä 31 August 1831. Suuri Keisari on armosta äijätl huuentanut buntoischikkoin rangaistust, mutta katschoi tarpeelliseksi panna heidän päällensä sen kurin kuin tässä nimitän. Olkoon heidän onnettomuudensa muisto elävä teisä vartoituksena vanhemmille että välttää mogomaa pahaa raadu da lapsille neuvoksi pelkämän Jumala, vaaraamaan pahantekoa da kuulemaan Esivaltaa, lakia da niitä virkamiehiä kudamat on pandu Esivallan Käskyläiseksi.

Salmin kirkkokansa kyynelehti papin lukiessa Viipurin läänin kuvernöörin Gustaf Ramsayn ja lääninsihteeri Bror Adam Tamelanderin 25.helmikuuta 1833 allekirjoittamaa karjalaksi käännettyä kuulutusta Salmin kapinallisten saamista ankarista rangaistuksista. Salmin lahjoitusmaatalonpojat olivat 31.8.1831 polttaneet elävältä nimismies Georg Neiglickin ja nousseet näin kapinaan esivaltaa vastaan. Rangaistukset olivat ankaria: 93 salmilaista oli määrätty kuolemaan, 20 sai työvankeutta, 21 raipparangaistuksen ja vettäleipää määrättiin 14 kapinoijalle. Kaikkiaan oli vangittu 178 salmilaista, mutta osa heistä ehti kuolla, jotkut pääsivät pakenemaan. Kuolemantuomioita ei pantu täytäntöön, sillä keisari muutti kuolemaan tuomitut saamaan 40 paaraa witschoi kolme raasaa paarall i sen jälkeen työttäväksi Sibirian ikuisen työhön wuoriloihin da ilman sieltä kärsi siel pokasanie. Vähäisempiin rangaistukseen tuomitut joutuivat raata kuusi vuotta Kronstatin linnas, toiset Sweaborin Krepostissa. Osa rangaistuksen saaneista pääsi kotiin, mutta 38 ei koskaan pääse kotimaalle näkemän lapsia, mutschoi da muita rodia, vaan tule kuoleman vieralle maal juur edähän syndymäpaikoista, kovassa Jästingin työssä eli vuorenkuopissa Siberian maassa.

Salmin kapinan rangaistuksista kertova monisivuinen Kuuloitus on harvinainen dokumentti viranomaisten käyttämästä karjalan kielestä. Tässä tapauksessa Aunuksen karjalasta eli livvistä 1800-luvulta. Salmin kapinasta väitöskirjaa tekevä Riikka Myllys ei ole tavoittanut alkuperäistä asiakirjaa Viipurin eikä Suomen arkistoista, mutta asiakirja julkaistiin kokonaisuudessaan uudelleen Mikkelin Sanomissa marraskuussa 1888. Kuulutuksen kääntäjästä ei ole tietoa. Lääninsihteeri Tamelander kääntäjä ei ole, sillä Tamelander oli syntyjään turkulaisia, eikä hän osannut karjalaa, tuskin edes kunnolla suomea. Karjalankielen taitaja on ollut joku lääninhallituksen käyttämistä tulkeista. Harvoin asiakirjoissa käytettyyn karjalan kieleen turvauduttiin, sillä salmilaisille haluttiin antaa selvä varoitus jatkamasta enää niskoittelua.

Ismo Björn