Yliopiston yt-neuvotteluista ilmoitettiin tiistaina. Olen siitä asti pohtinut, mitä kirjoittaisin asiasta blogissa. Mitä ihmettä minä ajattelen asiasta?
Ensimmäisenä tietenkin tulee mieleen nuo meidän oman laitoksen hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön jäsenet. Ei heistä ketään voi karsia, kun he ovat muutenkin niin kiireisiä. Sitten tulee mieleen oma työni, jos joku heistä ei ole paikalla, omat työni hidastuvat huomattavasti. Joudun taistelemaan rahoitushakemusten täytön kanssa, joudun taistelemaan atk-laitteiden toimivuuden kanssa, en osaa sitä ja en osaa tuota. Kuka tietää, mistä ja mitä? Sitten taas palaan ajatuksissani tukemaan yt-neuvottelujen alla olevia ihmisiä.
Blogin kirjoittamiseen kaipaisin kuitenkin jotain jännitettä, jotain teoreettista näkökulmaa, joka puhkaisisi tämän paiseen. Lähestyn ajatusta irtisanomistutkimuksista, mutta en saa siitä otetta. Palaan takaisin yksilöihin ja heidän kokemuksiinsa irtisanomisesta – en löydä positiivisia puolia tästä ilmiöstä yksilöille. No joo, ’yliopiston talouden tervehdyttäminen’, mitä jargoniaa se on ja miksi. Voiko niin isot säästöt muka tulla pienipalkkaisesta tukihenkilöstöstä? Mistä muualta se säätö tai lisätulo voitaisiin hankkia? Kaipa sitä on mietitty paljon, mutta.
- Ajatukseni katkeaa jälleen ja pongahdan käsittelemästäni möykystä taas kauemmas. Se on kumia ja väistelee ajatuksiani. -
Toisaalta mieleeni palaa paperimiesten solidaarisuus vuosia sitten, kun paperitehtaiden siivoojat meinattiin ulkoistaa. Paperiteollisuuden nykyisen kurjimuksen kyllä tunnemme nyt, mutta silloin tuo tuki tuntui uskomattomalta, jopa kadehdittavalta. Kaverista pidettiin huolta. Mutta ei nykyisin – tämähän on talouden sanelemaa. - Ajatukseni menettää taas otteensa, mutta pakotan itseni jatkamaan. – Onko se talous, joka aiheuttaa minun mieleeni tämän möykyn? En tunne sitä, en tiedä talouden realiteetteja ja jään siten tunteideni valtaan. Onko tässä järki vastaan tunteet?
Haluan yhdistää tunteeni järkeeni. Haluaisin löytää tien, jossa nämä kaksi kulkevan käsikädessä toisiaan tukien.
Työyhteisömme puolesta
Tiina Soininen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Työyhteisömme puolesta - me olemme yliopisto! Tai ainakin olemme joskus olleet,
VastaaPoistaPirjo Pöllänen
Yliopisto on ollut yhteisö ja se on taannut tieteenteon tuloksellisuuden ja mielekkyyden. Yliopistomaailmaan ollaan nyt ajamassa autoritöäärisiä käyttäytymismalleja erilaisine alamaisohjeineen. Yliopistoväelle opetetaan kuuliaisuutta ja kehotetaan luottamaan johtajiin, strategoihin ja hallituksen päätöksiin. Itsenäisiä ratkaisuja tässä niden sijaata tarvitaan, omaa selkeää linjaa, jota noudattaa. Ennen kaikkea uskoa omaan päähän.
VastaaPoistaPitäisikö tätä "yliopistoyhteisöä" kuitenkin lähestyä työmarkkinateorioiden kautta: primaarisegmentti, sekundaarisegmentti, harmaat markkinat ... ulos potkitut
VastaaPoistaHyvä idea Seppo! Vaikkakin voidaan varmaan erotella useampiakin segmenttejä liukumona. Sitten tuo harmaa puoli voisi alkaa: vapaa-ajalla töitä tekevät tutkijat, apurahatutkijat, perhevapailla olevat tuottavat tutkijat, työttömyyskorvauksella olevat tutkijat jne. -tutkijat. Mutta se ei tarjoa silti selitystä sille, miksi yt-neuvottelut aloitetaan.
VastaaPoistaANäittekö muuten viikonlopun Hsarissa Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin mainosta. Siinä oli sitä lisärahoituksen keruun meininkiä. Miksi täällä ei ole tehty vastaavaa imagon kohotusta?