Lähtevien laivojen kaupunki

Spatiassa on valmistumassa selvitys Taitokorttelin viereisen korttelin 48 vanhojen puutalojen mahdollisuuksista muodostua luovien alojen toiminnalliseksi keskukseksi. Sekä suomalaisissa että kansainvälisissä luovien alojen kulttuurikeskittymissä tai laajemmissa kulttuurikortteleissa historia on usein näkyvästi läsnä. Osittain tämä johtuu siitä, että tällaiset keskukset on perustettu vanhoihin teollisuusrakennuksiin tai perinteisen savupiipputeollisuutensa menettäneille alueille. Huolimatta niiden muuttamisesta uudenlaisen kulttuurin tai yrittäjyyden tyyssijoiksi, on niissä haluttu säilyttää paikan historiallinen henki tavalla tai toisella.

Joensuun korttelia 48 voidaan historian valossa luonnehtia kauppiaiden, laivanvarustajien, virkamiesten ja ravintolanpitäjien kortteliksi. Kuinka tämä historia voitaisiin tuoda esille korttelin uudessa imagossa? Olisiko yksi mahdollisuus löytää korttelista paikka elvyttää Joensuun täysin unohdettu rikas laivaliikenne ja laivanvarustusperinne? Sijaitseehan kortteli Pielisjoen vieressä ja sen asukkaiden elämään joki ja sen merkitys kaupungin elinkeinoelämälle, matkustamiselle tai vapaa-ajan viettoon ei voinut olla vaikuttamatta.

Koko maata koskevissa tilastoissa Joensuun laivasto oli 1870-luvulla kolmanneksi tai neljänneksi suurin. Eräinä vuosina alusmäärät olivat jopa Suomen toiseksi suurimmat, vain Viipuriin oli rekisteröity enemmän purje- ja höyrylaivoja. Tilanne jatkui samanlaisena 1880-luvulla, jolloin edelleen Viipurissa oli enemmän aluksia kuin Joensuussa.

Kontiolahtelainen kansanrunoilija Antti Puhakka kirjoittikin:

Aluksilla aikalailla
Kautta Viipurin kanavan;
Sieltä tänne tullessahan
Tuua vehnejä Virosta,
Ruista Riigan kaupungista,
Suolat Saksan salmeksilta

Viipurin kanavalla Puhakka tarkoitti rakenteilla olevaa Saimaan kanavaa, joka valmistuttuaan 1856 vilkastutti Joensuun laivaliikennettä. Vuonna 1855 valmistunut kauppias Antti Mustosen ja Parviaisten kauppiasveljesten omistama parkkilaiva Toivo oli ensimmäisiä Saimaan kanavan läpi kulkeneita aluksia. Alus purjehti saman tien Englantiin, josta se talven aikana jatkoi matkaansa Konstantinopoliin saakka. Muutenkin kauppiaat elivät 1860- ja 1870-luvuilla ”veden jumalan lumoissa”. Joensuulaisten suurkauppiaiden kuunarit ja parkit kulkivat lastia hakien Cadiziin, Malagaan ja Barcelonaan asti.

Mutta laivoilla päästiin lähemmäksikin. Sanomalehti Tapio ilmoitti kesällä 1866, että höyrylaiva Joensuu lähti joka sunnuntai Joensuusta Viipuriin, maanantai-iltana Viipurista Pietariin ja paluumatkalle joka keskiviikko Pietarista takaisin Joensuuhun. Savonlinnaan päästiin kolme kertaa viikossa. Vuonna 1866 höyrylaiva Valio kulki lehti-ilmoituksen mukaan Nurmeksen ja Joensuun väliä ”sen mukaan kuin ennättää”. Saapumisajaksi määränpäähän saatettiin ilmoittaa esimerkiksi ”iltasella”.

Rautatien tulo vuonna 1894 alkoi vähentää Joensuun laivojen määrää, mutta vain vähitellen. Tuontitavaroita tuotiin edelleen laivoilla ja kotimaan rahtiliikenteessä varsinkin sahatavaraa kuljetettiin Joensuusta ja lähiseutujen sahoilta Viipuriin. Laivaliikenteen suuremmat vaikeudet alkoivat 1910-luvulla. Ensin päättyi vuosikymmeniä katkennut purjehdus Pietariin ja sen jälkeen rautatie söi rahdit Viipurin linjoilla. Kuitenkin vielä vuonna 1920 kaupunkiin oli rekisteröity 54 alusta, joista höyrylaivoja oli 20. Vuoteen 1950 tultaessa aikanaan satapäinen Joensuun laivasto oli supistunut seitsemään proomuun.

Kuten nykyäänkin, eivät kaikki matkustajat olleet palveluihin tyytyväisiä. Kesäkuussa 1886 nimimerkki Jaakko valitti Karjalattaressa, että laivaravintoloissa ateriat ”owat aina niin julmetusti kalliit… Ne jotka tahtowat syödä herkullista ruokaa, woiwat odottaa siksi, kunnes pääsewät maalle”. Jaakko kaipasi laivoihin myös kirjallisuutta, mutta ”Ainoa kirja, mikä Suomen matkustaja-laiwoissa woi saada, on korttipakka, mutta sitä ei woi lukea ilman kumppalia.”

Seppo Sivonen