Voihan innovaatio

Sotarauta (2009) kysyy: ” … ovatko Suomen innovaatio- ja aluekehittämisjärjestelmät kehittämistä vai olemmeko sortuneet hallinnoimaan kehittämistoimintaa? Olemmeko syleilemässä innovaation kuoliaaksi ja tukehduttamassa avaintoimijat? Onko niin, että Suomen kehittämispolitiikat eivät uskalla riittävästi luottaa alhaalta nouseviin ideoihin ja tietoon, vaan yrittävät liiaksi valvoa ja kontrolloida sekä tutkimusta että innovaatiotoimintaa ennalta valittujen painopisteiden alle?” Voisin vastata: Kyllä, oi kyllä!

Perustelut tulevat yksittäisen tapauksen kautta: Tutkimus- ja innovaatiopalvelut kehittyvät Itä-Suomen yliopistossa. Palvelu pyrkii koordinoimaan tutkimusta niin, että rahoituskanavat ja aiheet ovat yliopiston painopistealueisiin sopivia. Keskittämällä pyritään takaamaan tutkimuksen kilpailukyky ja taso. Keskustelua aiheesta on käyty myös Hesarissa viime aikoina. Kysymykseni kuuluukin: johtuuko tieteen tason tipahdus siitä, että tutkimus on pirstaloitunut rahoitussysteemiemme vuoksi? (Kyllä.) Kadotammeko osaamista, kun projektit ja aiheet vaihtuvat alinomaa? (Kyllä.) Onko tieteemme sisäsiittoista? (Kyllä.) Teemmekö liikaa soveltavaa tutkimusta ja onko sen taso heikompaa kuin muun tutkimuksen? (Emme ja ei.) Kun keskitämme tutkimusta, mistä tiedämme, että valintamme on osunut oikeaan? (Emme tiedä.) Mitä innovatiivista voimme kehittää, jos tutkimuksen tulee kuulua ennalta määrättyjen aiheiden piiriin? (Emme mitään.) Ja viimeisenä: miten niin? Miksi kilpailukyky paranisi, jos maassamme olisi aina vain yksi taho joka tekee tietyn alan tutkimusta?

Kuulemma tutkimuspalvelujen kehittämisessä ei ole kyse niinkään tutkimuksen innovatiivisuudesta vaan pikemminkin keksinnöistä ja muista innovaatioista. Toisen näkökulman olen saanut prof. Koistiselta (TaY). Hän on puhunut jo pitkään sosiaalisten innovaatioiden tärkeydestä. Eli siitä, kuinka nyky-yhteiskunnassa ei pärjätä ainoastaan teollisuudella vaan on kehitettävä immateriaaleja tuotteita: menetelmiä, työtapoja, palvelukonsepteja. Eikös työministerimmekin juuri vähän aikaa sitten tullut julkisuuteen ajatuksellaan siitä, että Suomi voisi olla vanhustenpalveluiden edelläkävijä, kehittäjä ja innovaattori. Siinä olisi uusi vientiala. Näiden innovaatioiden tunnistamisessa ja kehittämisessä tarvitsemme myös tutkimusta. Tuottavat innovaatiot liittyvät siis sosiaalisuuteen eivät materiaan. Tässä näkökulmassa sosiaalinen ON IN!

Minusta tuntuu, että tutkimuksen painopisteillä ei ole mitään tekemistä innovatiivisuuden tai kilpailukyvyn kanssa. Niiden avulla vain alamme töniä toisiamme. Vinkki tutkimuksen tukipalveluiden kehittäjille: tarvitsemme pidempijänteistä rahoitusta ja onnistumisien selkeämpää palkitsemista, moniäänisyyttä ja tästä muodostuvaa tarvetta osoittaa olevansa oikeassa ja innovatiivisuutta. Tarvitsemme myös sosiaalisuutta ”ja sitä taivaallista ystävyyttä”. Annetaan tukipalveluja kaikille tasapuolisesti. Usein kaikkein oudoimmilta kuulostavat ajatukset ovatkin niitä tulevaisuuden juttuja.

Tai sitten laitetaan tutkimus- ja innovaatiopalveluille sopivampi nimi: tutkimusrahoitushallinto.