Bullshitin puhuminen on nykyisessä kulttuurissamme vallitseva ilmiö. Sitä tapaa joka suunnalla. Kun vain avaat television tai radion, törmäät ilmiöön. Samoin, jos osallistut palavereihin tai nostat esiin tärkeitä kysymyksiä. Toisaalta myös tieteelliset kansainväliset referee journaalit ovat usein täynnä bullshittia. Pidän bullshitismia vaarallisena ilmiönä, joka pitäisi vähintään tunnistaa myös yliopistomaailmassa. Sitä pitäisi myös pystyä vastustamaan.
Hevonpaskan puhuminen on pahempaa kuin suora valehtelu. Valehtelija kertoo epätotuutta tietoisesti. Hevonpaskan puhuja voi sotkea toisiinsa totuutta ja hieman minusta tuntuu ajattelua. Näin valheen tunnistaminen puheesta ja keskustelusta muuttuu vaikeammaksi. Valhe alkaa vähitellen muuttua todeksi. Toisaalta kyse ei ole valheesta, kunhan puhuja vain itse kokee puhuvansa totta: näin hänestä tuntuu. Hän kertoo vain omista tunteistaan. Bullshit on avointa ja vilpitöntä.
Harry G. Frankfurt, Princetonin yliopiston tunnettu filosofi, kirjoittaa teoksessaan bullshitista, että siinä puhuja haluaa joidenkin tiettyjen tarkoitusperien mukaan vääristää viestiään. Hän pyrkii luomaan itsestään tietynlaisen kuvan. Hevonpaskan jauhaja on usein viattoman oloinen.
Tieteellisessä tutkimuksessa bullshitismi on mielestäni läsnä, kun pyritään esittämään hienoja teoreettisia argumentteja ilman pätevää todistusaineistoa tai kun pyritään esittämään viisaampaan kuin ollaankaan. Bullshitin erän piirre nousee esille harmillisen usein ainakin sosiaalitieteellisissä referee artikkeleissa. Niissä ei pyritäkään analysoimaan ja tuomaan esille yhteiskunnan ongelmia, jotta niitä voitaisiin korjata. Niissä kirjoitetaan vain tietyille arvioitsijoille sopivaa tekstiä, hienostunutta epistemologista bullshittia. Toki tieteenteorian kehittyminen on tärkeää, mutta vanhan tietoteorian toistaminen uudestaan ja uudestaan, ei vie asiaa eteenpäin.
Mistä voisimme tunnistaa lähiympäristömme bullshitin? Tässä tarvitsisimme paitsi retoriikan koulutusta ja harjoitusta myös kriittistä otetta keskusteluun. Jos keskustelun lomassa pystyisimme analysoimaan: kuka puhuu, millä tarkoitusperillä, mitä hän oikeastaan sanoikaan ja mihin se johtaa, olisimme jo pitkällä. Olisi tietysti hyvä, jos meistä jokainen pystyisi myös itse hieman reflektoimaan itseämme – milloin minä itse jauhan bullshittia. Kun jokainen pyrkisi omasta puheestaan karsimaan tämän ilmiön, olisimme jo paljon paremmassa tilanteessa. Asuuko meissä kaikissa pieni härkä?
(Ks. Bullshitista Frankfurt, H.G. (2005): On Bullshit. Princeton University Press: New Jersey. Image 3/2008: Bullshit valloittaa maailman.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olisiko tässäkin kyse tieteen markkinoistumisesta? Tiedemarkkinat odottavat bullshittia (lue myös poliittista retoriikkaa), ei mitään totuuksia markkinavääristymien sosiaalisista seurauksista. Tiede palvelee ja legitimoi eliitin aseman puhumalla bullshittia. Sosiaaliset ongelmat medikalisoidaan lääketieteellisiksi tilastoiksi, joista ainoastaan lisääntyvät alkoholisairaudet huolestuttavat. Ja nekin veronmaksamisen näkökulmasta.
VastaaPoista