Pakko painaa pitkää päivää

Nyt maanantaina, kun on mahtava ilma, on hyvä pohtia sitä, ovatko työmarkkinat yksilöön nähden pakottava rakenne. Minusta ainakin tänään henkilökohtaisesti tuntui siltä, kun olisi mieluummin jäänyt kotiin nauttimaan aamusta.

Työmarkkinat on siitä mielenkiintoinen sosiaalinen instituutio, että ne läpäisevät melkein kaikki yksilön elämänalueet. Taloudellinen toimeentulo on riippuvaista osallistumisesta työmarkkinoiden toimintaan. On käytävä töissä, ryhdyttävä yrittäjäksi tai tehtävä pimeää työtä. Lasken nämä kaikki työmarkkinoiden piiriin kuuluvaksi, koska jokainen niistä ilmentää rakenteen eri puolia. Myös pimeä työ, koska se on seurausta työmarkkinoiden toimimattomuudesta. Kyse onkin usein siitä, kuinka pimeä työ saataisiin osaksi tätä systeemiä.

Toisaalta joku voi sanoa, että työelämän ulkopuolelle jättäytyminen tarkoittaa vapautusta työmarkkinoiden ohjailusta. Mielestäni näin ei kuitenkaan ole, sillä kaikki sosiaaliset tulosiirrot ovat kiinni työmarkkinoiden toiminnasta ja työssäkäyvien veronmaksusta. Perhevapaatkin on luokiteltavissa tietynlaisiksi ratkaisuiksi työmarkkinoilla. Työmarkkinoiden toimintaa ne ovat ainakin silloin, kun ratkaisu tehdään työmarkkinoiden toimimattomuuden pakosta – kun töitä ei ole tarjolla, kun töihin ei pääse. Voiko tämän valinnan sitten tehdä jonkun muun ehdon kuin työmarkkinoiden paineesta? Ehkä, mutta silti jää kysymys toimeentulosta.

Työmarkkinoiden vaatimukset läpäisevät myös koulutusinstituutiot. Siellähän vasta kasvatetaankin työmarkkinoille soveltuvaa porukkaa, ja lisäksi paineet vain kasvavat siihen, että koulutusalat vastaavat työmarkkinoiden tarpeisiin. Sairaspäivärahat on luotu vastaamaan työmarkkinoiden toiminnan tarpeisiin. Eläke liittyy työmarkkinoihin. Varhaiseläke, työkyvyttömyyseläke, vanhuuseläke – jokainen on riippuvainen työmarkkinoiden toiminnasta.

Ammatin kautta yksilö myös saa kuuluvuutta yhteisöön. Hänen sosiaalinen statuksensa määrittyy ammatin kautta. ”Oon rekkamies.” Siinä vasta kiteytyykin sosiaalinen luokka. Kuitenkin, rekkamiehellä on kaipuu vapauteen: ”tuhansia töitä, valvottuja öitä, viikkoja tiellä…” Ehkä hän on samalla vapaa liikkumaan. Gradussani metallimiehet pitivät omaa työtään vapaana – kun työpäivä päättyi, ei työnantaja istunut olkapäällä. Tutkijat pitävä omaa työtään vapaana, kun saa ajatella vapaasti. Yrittäjät ovat vapaita, koska ei ole työnantajaa. He saavat aivan vapaasti valita joko ahkera työskentely tai konkurssi. Maaviljelijät ovat sidottuja maahan, mutta onko vapaampaa kuin ajella traktorilla kirkkaan taivaan alla ja antaa ajatuksensa liitää.

Entäs sitten ne, jotka elävät omavaraistaloudessa. Onko sellaisia ihmisiä, onko se mahdollista? Niin rekkamies: mikä pitää miehen tiellä?