Mainonnan ja markkinoinnin ihmiset taittavat verkossa peistä siitä, kaatuvatko yritysten blogit omaan mauttomuuteensa ja hajuttomuuteensa. Jari Parantaisen teesien mukaan yritykset eivät saa blogejaan toimimaan, koska 1) Yrityksessä kukaan ei uskalla toimia äänitorvena, koska mädät tomaatit osuisivat häneen. 2) Yrityksellä ei saa olla mielipidettä, koska joku saattaa pahastua siitä. Yrityksessä kuvitellaan, että sen kohderyhmä on ihmiskunta – ja luultavasti osa eläinkuntaa vielä lisäksi. 3) Yritys ei voi kertoa mistään totuutta ilman sensuuria. Siksi se ei voi sanoa mitään todella tuoretta. 4) Ihmisistä ei voi puhua, koska se on juorulehtien hommaa. 5) Yrityksen täytyy säilyttää moitteeton ja virheetön julkisivunsa hinnalla millä hyvänsä.
Mikä on akateemisen mailman vastaus näihin väitteisiin? Saako yliopistolainen olla blogissaan henkilökohtainen, ärhäkkä ja virheissään inhimillinen? Tieteessähän eivät ihmiset tappele, vaan paradigmat. Onko tieteellistä, moniäänistä argumentointia mahdollista siirtää sosiaaliseen mediaan, kuten blogiin vai tuleeko meistä tietotyöläisistä verkossa hymisteleviä jees-miehiä ja naisia? Työyhteisön verkkomedia kertoo oleellisen työpaikasta ja työyhteisöstä. Löytyykö sen sisältä innostusta, kipinää, halukkutta, vuorovaikutukseen ja tarvittaessa väittelyyn ympäröivän maailman kanssa vai haluammeko toimia vain omalla kentällämme, omien sääntöjemme suojissa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti