16.3.2010

Maahanmuutto ja media – vaarallinen yhdistelmä?

Veronika Honkasalo aloitti HS:n yleisönosastossa (14.3) keskustelun maahanmuuttotutkijoihin kohdistuvista uhkailuista. Olen kuullut tutkijoiden kertovan vastaavista kokemuksista ja itse sain omaan sähköpostiini ikävää palautetta kirjoitettuani Kalevaan yleisönosastokirjoituksen, jossa kritisoin Sampo Terhon aiemmin lehdessä julkaistua aliokirjoitusta. Uhkailevaa sähköpostia ovat saaneet tuntemani maahanmuuttajataustaiset tutkijat sekä maahanmuuton tutkijat mediaesiintymisten jälkeen.


Kalevan julkaistua yleisönosastokirjoitukseni sain työpostiini viestin, jossa minua nimiteltiin typeräksi, naiviksi tyttöseksi ja annettiin ymmärtää, että kaltaisteni kukkahattutätien olisi syytä tulla raiskatuksi maahanmuuttajien taholta, jotta omaksuisimme oikean asenteen maahanmuuttoon. Minua myös paneteltiin joillakin "maahanmuuttokriitikoiden" keskustelupalstoilla, joilla oli nähty sen verran vaivaa, että kirjoittajat olivat selvittäneet esim. työpaikkani, yhteystietoni ja aiemman esimieheni henkilöllisyyden, vaikka tarkoituksella jätin nämä tiedot mainitsematta mielipidekirjoituksessani. Saamani sähköpostiviesti, jossa puhuttiin raiskauksesta, oli kirjoitettu niin, että siinä ei esitetty suoraa uhkausta minua kohtaan. Sen sijaan viestissä peloteltiin väkivallalla, joka kohdistuu kaltaisiini tutkijoihin. Viestin sävy ja sanavalinnat tuntuivat ikäviltä ja harkituilta.


Tähän samaan ilmiöön liittynevät myös kokemukseni vähän aikaa sitten alkaneesta projektista, jossa maahanmuuttajat kirjoittavat juttuja täkäläiseen paikallislehteen. Koordinoidessani tätä projektia olen kiinnittänyt huomiota siihen, että tapaamisissa on useampia kertoja keskusteltu mahdollisesta väkivallan uhasta ja kirjoittajien mediaan liittyvistä peloista. Projektissa mukana olevat pelkäävät, että he joutuvat pahoinpidellyiksi kirjoitettuaan lehteen "väärästä" aiheesta tai että heidän haastattelemansa henkilöt joutuvat hankaluuksiin esiinnyttyään julkisuudessa. Toisin sanoen väkivalta ja sen pelko liittyy monella tapaa mediassa käytävään maahanmuuttokeskusteluun.


Suomessa toimii joukko maahanmuuttoa vastustavia ihmisiä, jotka uhkailevat väkivallalla niitä, jotka julkisesti esittävät mielipiteitä, jotka eroavat heidän näkemyksistään. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että maassamme elää myös joukko ihmisiä, jotka mielipiteidensä vuoksi joutuvat pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta.


Tutkimuksen vapauden kannalta tämä on huolestuttavaa sen vuoksi, että uhkailu saa jokaisen harkitsemaan erittäin tarkasti osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun. Haastattelupyyntöjen saaminen tai aktiivinen osallistuminen omaa tutkimusta koskevaan keskusteluun ei tunnu pelkästään miellyttävältä (siinä mielessä, että kokisin voivani nostaa julkisuuteen tärkeinä pitämiäni näkökantoja), vaan niihin vastatessa alitajuisesti miettii omaa ja perheen turvallisuutta. Tämä tuntuu järjettömältä, sillä luulisi, että Suomessa tutkija saa julkisesti puhua pelkäämättä aiheesta kuin aiheesta. Itse olen oppinut erittäin varovaiseksi sen suhteen, millaista tietoa itsestäni ja tutkimuksestani julkaisen verkossa. En usko olevani kriittisten uhkailujen kärkikohde, kaikkea muuta, mutta jos jo kaltaiseni median pyörityksestä syrjässä oleva tutkija joutuu pohtimaan tätä asiaa, niin pelkään, että tilanne on monien muiden kohdalla paljon synkempi ja pelottavampi.


3 kommenttia:

  1. Niinpä, lisäisin vielä, että tämä ilmapiiri ja ne uhkaukset tai ivaileva tai muuten negatiivinen sanankäyttö saamissamme palautteissa muokkaa myös meidänkin sitä tarkaaan harkittua ja muutenkin varovaista puhetta. Ne muokkaavat meidän käsityksen siitä, kenelle puheemme osoitamme. Ikään kuin pakosta joudumme keskustelemaan, osoittamaan puheemme nimenomaan sellaisille, jotka kieltävät sen lähtökohtaisesti. Hienoa, että tämä aihe on nyt nostettu keskusteluun.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä kanssasi, tämä on tärkeä näkökulma.

    VastaaPoista
  3. Todella hyvä, että tämä karmea ilmiö on nyt noussut julkiseen keskusteluun. Toki jälleen Anna Kontulalle suurin osa kommentoijista väitti, että Suomessa juuri maahanmuuttokriitikot ovat syrjinnän kohde. Sangen moni heti seuraavissa lauseissa todisti AK:n kirjoituksen aiheelliseksi.

    VastaaPoista