Outokummun löydöstä 100 vuotta

Sata vuotta sitten, 17. 3.2010 timanttikairan terä upposi Outokummun malmiin. Malmiota tutkittiin parin vuoden ajan, mutta sitten alkoi löydöksen ympärille kohota kaivoskaupunki. Outokummun kaivos oli harvinaisen rikas ja kaivostoiminta pitkäaikaista. Kaivos toimi lähes 90 vuotta ja kaivosyhtiö hallitsi koko paikkakuntaa. Outokummusta tuli osa Suomen suurta teollista kertomusta, jossa köyhä ja metsäinen maa muuttuu teolliseksi ja hyvinvoivaksi Suomeksi. Se on kertomus, jossa tehdas muodostaa modernin saarekkeen vanhakantaisen, kehittymättömän seudun sisälle. Yleensä tehdas jalostaa puuta, mutta Outokummun tarinassa Kuusjärven metsien keskellä loistavat kaivoksen ja rikastamon teolliset valot.

Outokumpu rinnastuu monessa suhteessa koko Suomeen. Suomi vaurastui teollisuuden varassa ja karisti myös kuvainnollisesti metsäläisyyden harteiltaan. Metsäyhtiöiden patruunat hankkivat mittavat taidekokoelmat ja näin oli myös Outokummussa. Vuorineuvos Eero Mäkisen, Outokummun ainoan patruunan, aikaan kaivoksenjohtajan asunnon Sänkivaaran seinät täyttivät taiteesta. Seiniä koristivat Mäkisen lankojen Pekka Halosen ja Väinö Hämäläisen lisäksi Hugo Simbergin, Eero Nelimarkan ja Edith Wiklundin maalaukset.

Teollisuuden sankaritarinassa on paljon totta, mutta mukana on myös tietoisesti rakennettua myyttiä. Edistyksen tarinalla haluttiin hankkia myötätuntoa toiminnalle, jonka seuraukset näkyivät pian ympäristössä. Edistyksellä oli hintansa. Puunjalostuspaikkakunnilla sen saattoi jokainen haistaa, eikä tehtaiden alapuolisiin vesistöihin enää kannattanut mennä uimaan. Kaivostoiminnan kohdalla ympäristöongelmia ja saasteita pidettiin samoin valitettavana, mutta välttämättömänä maksuna edistyksestä. Outokummussa ei haissut raha, täällä se yskittiin pölynä keuhkoista.

Outokummusta muistetaan rikkaus ja kukoistava kaivoskaupunki, ei Sumppia tai saastunutta Sysmäjärveä.

Kaivoksiin liittyy useimpien mielikuvissa edistyksen ja hyvinvoinnin eetos nimenomaan Outokummun vuoksi. Outokumpu loi odotushorisontin, jonka mukaisesti jokainen uusi kaivos nähdään uutena Outokumpuna. Poliittisessa puheessa jokainen kaivos on edelleen edistyksen ja hyvinvoinnin lähde ei ainoastaan omalle paikkakunnalleen vaan koko maalle. Jokainen kaivosyhtiö on puolestaan uusi Outokumpu Oy, valtionyhtiö, joka työllistää satoja ja hoitaa työntekijänsä kehdosta hautaan. Poliittisessa puheessa kaivoshankkeissa kaikuvat hyvinvointivaltion kehittämispolitiikan kaiut, mutta yksikään uusi kaivos ei ole uusi Outokumpu. Sellaista teollisuuskulttuuria, jossa yritys huolehtii paikkakunnan ja työntekijöidensä hyvinvoinnista kaikilla elämänalueilla torvisoittokunnasta alkaen, ei ole. Pitkäikäisiä kaivosyhdyskuntia ei synny. Kaivosten hyödyntäminen on nopeaa. Työtehtävät on jaettu urakoihin, joiden osuus on jopa 80 prosenttia tehtävistä. Työntekijät vaihtuvat urakoiden mukaan. Ani harvat asettuvat kaivospaikkakunnalle pysyvästi asumaan. Koti, perheet ja harrastukset ovat jossain muulla. Outokummusta tuttua yhtiöläisyyttä ei malmin louhimiseen tarvita. Urakoitsijat maksavat palkan työntekijöilleen, joiden odotetaan itsensä ostavan tarvitsemansa palvelut. Yhteiskunnan oletetaan hoitavan loput.

Ismo Björn