Dear all,
I would like to invite you to the next research seminar of our Institute on 10 November, 10:00-12:00, room AU104. There will be two presenters:
- Oxana Krutova will speak about her project on the quality of employment in Euregio Karelia; and
- Seppo Sivonen will present the film "A man from the Congo river". We shall have the opportunity to see this film (53 minutes) before its first official public viewing!
This film is about Akseli Leppänen. He was an ordinary man from Finland. After disappointment in love he decided to go to the Congo to meet the new world and become rich. Instead, he met the hard reality of colonialism - and he met himself...
The movie tells the story of Akseli Leppänen through his own diaries and letters. These unique documents are the framework for the film. His estate includes almost 100 photographs and other documents. There is also fascinating film footage from Belgian and Swedish archives. The film has scenes also from present day Congo, where the sad traces of colonialism can still be seen.
Welcome!
Dmitry
28.10.2009
Hyvää vointia kaikille!
Hyvinvointi on nykyisin makrotrendi. Sillä tarkoitetaan melkein mitä vain ja sen alle voidaan liittää melkein mitä vain. Myös kaikki sosiaalinen ja sosiaalisuuteen viittaava piilotetaan hyvinvoinnin taakse, sillä sosiaalinen on nyt vaan niin out! Tampereen yliopistossa on kuitenkin perustettu sosiaalitutkimuksen laitos. Miten ne kehtasivat? Että ne on vanhanaikaisia. Meillä täällä tutkimuslaitoksellakin on onneksi työn ja hyvinvoinnin tutkimusta. Toisaalta, eihän siinä mitään pahaa ole, jos me tunnistamme määrittelystä itsemme, ja pystymme näin linkittymään paremmin Kuopion terveystieteiden tutkimuksiin. Entäs sitten kolmas tapaus: Terveyden ja hyvinvoinnin tutkimuslaitos, joka kait kohta on pelkkä terveyden tutkimuslaitos. Onneksi määrittelen itseni enemmänkin tuohon työn kuin hyvinvoinnin tutkimukseen. HUH. Läheltä liippaa.
Mutta takaisin hyvinvointiin. Julkisuudessa on taas esitelty paljon huolestuttavia asioita tämän hyvinvointimme tilasta. Vaikkakin Suomi on maailman hyvinvoivin maa, on herännyt huoli Rauman tehtaan työntekijöistä: onko uusi vuorotyömalli niin raskas, että se ajaa itsemurhiin. Lisäksi nostettiin huoli nuorista työntekijöitä; melkein joka kymmenes alle 30-vuotias pelkää työkykynsä menettämistä jaksamisen heikkoudesta johtuen parin seuraavan vuoden sisällä. Laman seurauksena on työhyvinvoinnin lasku, tätä on jo näkyvissä. Kun on vähennetty työvoimaa työpaikoilta, jäljelle jäävät väsyvät ja ahdistuvat.
Nämä kaikki uutiset kalahtavat korvaani pahoilta. Jotain olisi keksittävä, mutta mitä? Onneksi olen työelämän tutkija, ehkäpä voisin kehitellä hankkeen tähän liittyen! Tutkimuskysymyksen voisin muotoilla vaikka, kuinka työvoiman eri ikäluokat kokevat työelämän mielekkyyden eri toimialoilla? Millä toimilla työelämän mielekkyyttä voisi nostaa? Jotta saisin rahaa, on minun kuitenkin nyt pystyttävä määrittelemään tämän makrotrendin merkitys hankkeelleni.
Cooke (1984) esitti, että työmarkkinat ovat yhteiskunnallinen mekanismi, joka määrittelee työvoiman arvoa, kysyntää ja tarjontaa. Ne ovat samalla tuotantoa, vaihtoa, kulutusta ja hyvinvointia välittävä mekanismi. Näin työmarkkinatutkimus on muutakin kuin taloustiedettä – työvoimantarjontaan vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi hyvinvointiodotukset, kulutustavat jne. Mitä tämä hyvinvoinnin makrotrendi sitten oikein käytännössä tarkoittaa? Ehkäpä nyt hyvinvointiodotukset ja työelämän mielekkyys ja siihen vaikuttavat sosiaaliset ilmiöt nousevat tärkeiksi tutkimusaiheiksi. Lupaa hyvää hankkeelleni.
Tai sittenkin, kun ajattelen... Tarkoittaako se pikemminkin sitä, että vaikeat sosiaaliset kysymykset tehdastyöväestöstä ja vihaisista nuorista miehistä (ja naisista), työttömyys, työelämän sosiaaliset jaot, syrjintä ja suosinta työpaikoilla jne. voidaan tämän hienon käsitteen kautta muuttaa hyvinvointikysymyksiksi. Heti näille ilmiöille tulee positiivisempi kaiku. Kysymykset voidaan ohjata sosiaalisuuden ja yhteiskunnan ulkopuolelle, terveyden piiriin. Näin esimerkiksi työmarkkinoiden huonon toiminnan sosiaaliset vaikutukset ovatkin hyvinvointivaikutuksia ja ne voidaan ohjata terveydenhuoltohenkilökunnan hoidettaviksi. Määrätään pillereitä!
Tämähän helpottaa huomattavasti minun, sosiologin, työtä! Enää ei tarvitse tarkastella sosiaalisuutta, rakenteita tai pohtia syy-seuraus suhteita. Ai niin, mutta nythän jouduin takaisin siihen, että kuulunko sittenkin mieluummin työn vai hyvinvoinnin tutkijoihin. Hm… hyvinvointilogi, hyvinvoilogi, hyvinvoiva logi, well-beingist…
Mutta takaisin hyvinvointiin. Julkisuudessa on taas esitelty paljon huolestuttavia asioita tämän hyvinvointimme tilasta. Vaikkakin Suomi on maailman hyvinvoivin maa, on herännyt huoli Rauman tehtaan työntekijöistä: onko uusi vuorotyömalli niin raskas, että se ajaa itsemurhiin. Lisäksi nostettiin huoli nuorista työntekijöitä; melkein joka kymmenes alle 30-vuotias pelkää työkykynsä menettämistä jaksamisen heikkoudesta johtuen parin seuraavan vuoden sisällä. Laman seurauksena on työhyvinvoinnin lasku, tätä on jo näkyvissä. Kun on vähennetty työvoimaa työpaikoilta, jäljelle jäävät väsyvät ja ahdistuvat.
Nämä kaikki uutiset kalahtavat korvaani pahoilta. Jotain olisi keksittävä, mutta mitä? Onneksi olen työelämän tutkija, ehkäpä voisin kehitellä hankkeen tähän liittyen! Tutkimuskysymyksen voisin muotoilla vaikka, kuinka työvoiman eri ikäluokat kokevat työelämän mielekkyyden eri toimialoilla? Millä toimilla työelämän mielekkyyttä voisi nostaa? Jotta saisin rahaa, on minun kuitenkin nyt pystyttävä määrittelemään tämän makrotrendin merkitys hankkeelleni.
Cooke (1984) esitti, että työmarkkinat ovat yhteiskunnallinen mekanismi, joka määrittelee työvoiman arvoa, kysyntää ja tarjontaa. Ne ovat samalla tuotantoa, vaihtoa, kulutusta ja hyvinvointia välittävä mekanismi. Näin työmarkkinatutkimus on muutakin kuin taloustiedettä – työvoimantarjontaan vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi hyvinvointiodotukset, kulutustavat jne. Mitä tämä hyvinvoinnin makrotrendi sitten oikein käytännössä tarkoittaa? Ehkäpä nyt hyvinvointiodotukset ja työelämän mielekkyys ja siihen vaikuttavat sosiaaliset ilmiöt nousevat tärkeiksi tutkimusaiheiksi. Lupaa hyvää hankkeelleni.
Tai sittenkin, kun ajattelen... Tarkoittaako se pikemminkin sitä, että vaikeat sosiaaliset kysymykset tehdastyöväestöstä ja vihaisista nuorista miehistä (ja naisista), työttömyys, työelämän sosiaaliset jaot, syrjintä ja suosinta työpaikoilla jne. voidaan tämän hienon käsitteen kautta muuttaa hyvinvointikysymyksiksi. Heti näille ilmiöille tulee positiivisempi kaiku. Kysymykset voidaan ohjata sosiaalisuuden ja yhteiskunnan ulkopuolelle, terveyden piiriin. Näin esimerkiksi työmarkkinoiden huonon toiminnan sosiaaliset vaikutukset ovatkin hyvinvointivaikutuksia ja ne voidaan ohjata terveydenhuoltohenkilökunnan hoidettaviksi. Määrätään pillereitä!
Tämähän helpottaa huomattavasti minun, sosiologin, työtä! Enää ei tarvitse tarkastella sosiaalisuutta, rakenteita tai pohtia syy-seuraus suhteita. Ai niin, mutta nythän jouduin takaisin siihen, että kuulunko sittenkin mieluummin työn vai hyvinvoinnin tutkijoihin. Hm… hyvinvointilogi, hyvinvoilogi, hyvinvoiva logi, well-beingist…
23.10.2009
Poliittinen Karjala
Kulttuurintutkimus on Suomessa poliittinen tiede. Kansankulttuurilla ja sen tutkimuksella on ollut Suomessa poikkeuksellisen vahva asema kansallista identiteettiä koskevien käsitysten tuottajana ja suomalaisuuden rakentajana. Karjalaan on liitetty vahva kansallista identiteettiä tukeva, eräänlainen pyhän maan arvo. Karjala on kansallisessa kuvauksessa taistelukenttä, jossa ja josta idän ja lännen joukot ovat kamppailleet. Kansallinen historiakirjoitus kertoo sotasankareista Pontus de la Gardiesta Antti Rokkaan.
Karjala-keskusteluissa, olivat ne näennäisesti kuinka epäpoliittisia tahansa, on mukana aina poliittinen ulottuvuus. Kansallisen tieteen kautta kansakunnan syntyyn vaikuttaneen nationalistisen perinteen lisäksi mukaan keskusteluun tulevat automaattisesti heimoaatteen, alueluovutuksen, väestönsiirtojen ja kaipuun teemat. Jokainen Karjala-aiheen valinnut tutkija on tekee aina, itse usein asiaa tiedostamatta, poliittista tutkimusta. Näin on, koski tutkimus sitten karjalan äänneoppia tai häätapoja. Karjala-tutkimus on poliittista myös Venäjällä, mutta hieman toisesta perinteestä lähtien.
Erilaisilla kansankulttuurin kartastoilla on piirretty Suomelle kulttuurirajoja. Ne ulottuvat Suomen nykyisten valtiollisten rajojen ulkopuolelle Venäjän Karjalaan, Ruotsin Länsipohjaan ja Norjan Ruijaan. Kartoissa esitetään alueita, joissa suomalaista tai suomalais-karjalaista väestöä on asunut. Kansatieteellisten karttojen poliittinen luonteesta kertoo, että kansatieteellistä kartoitustyötä on tehty nimenomaan Itä- ja Keski-Euroopan väliseltä vyöhykkeeltä. Kartoilla on haluttu muodostaa kuvaa yhtenäisestä Euroopasta.
Historiallisilla kartoilla osoitetaan rajojen siirrot. Kartat rakentavat kansallista identiteettiä visuaalisesti. Kartat ovat aktiivisia toimijoita ja vaikuttajia, jotka luovat kuvan maan olemuksesta ja rajoista. Kartoilla on ollut tärkeä merkitys Suomi-kuvan rakentajana. Suomi on esitetty Suomi-neitona, ensin seisovana, sittemmin lännestä polvillaan rukoillen apua anovana hahmona.
Ismo Björn
Karjala-keskusteluissa, olivat ne näennäisesti kuinka epäpoliittisia tahansa, on mukana aina poliittinen ulottuvuus. Kansallisen tieteen kautta kansakunnan syntyyn vaikuttaneen nationalistisen perinteen lisäksi mukaan keskusteluun tulevat automaattisesti heimoaatteen, alueluovutuksen, väestönsiirtojen ja kaipuun teemat. Jokainen Karjala-aiheen valinnut tutkija on tekee aina, itse usein asiaa tiedostamatta, poliittista tutkimusta. Näin on, koski tutkimus sitten karjalan äänneoppia tai häätapoja. Karjala-tutkimus on poliittista myös Venäjällä, mutta hieman toisesta perinteestä lähtien.
Erilaisilla kansankulttuurin kartastoilla on piirretty Suomelle kulttuurirajoja. Ne ulottuvat Suomen nykyisten valtiollisten rajojen ulkopuolelle Venäjän Karjalaan, Ruotsin Länsipohjaan ja Norjan Ruijaan. Kartoissa esitetään alueita, joissa suomalaista tai suomalais-karjalaista väestöä on asunut. Kansatieteellisten karttojen poliittinen luonteesta kertoo, että kansatieteellistä kartoitustyötä on tehty nimenomaan Itä- ja Keski-Euroopan väliseltä vyöhykkeeltä. Kartoilla on haluttu muodostaa kuvaa yhtenäisestä Euroopasta.
Historiallisilla kartoilla osoitetaan rajojen siirrot. Kartat rakentavat kansallista identiteettiä visuaalisesti. Kartat ovat aktiivisia toimijoita ja vaikuttajia, jotka luovat kuvan maan olemuksesta ja rajoista. Kartoilla on ollut tärkeä merkitys Suomi-kuvan rakentajana. Suomi on esitetty Suomi-neitona, ensin seisovana, sittemmin lännestä polvillaan rukoillen apua anovana hahmona.
Ismo Björn
Venäläinen Pohjois-Karjala ja ruotsalainen
Pohjois-Karjalan matkailua on kehitetty kansallisen perinteen mukaan, joten matkailussa toistuvat samat teemat kuin muualla Suomessa: metsäinen järvimaisema ja kalevalaisuus. Lippulaivana on Koli, jossa yhdistyvät niin maisema kuin kansallisen kulttuurin rakentajien hahmot. Matkailukohteet jatkavat tässä suhteessa kansakunnan rakentamisen linjaa. Ne on tarkoitettu suomalaisille, Suomi-kuvaa rakentamaan. Suomalaisuuden uskotaan kiinnostavan myös ulkomaalaisia. Pohjois-Karjalan toinen matkailuperinne liittyy karjalaisuuteen ja siihen kuuluvaksi katsottuun ortodoksiseen kirkkoon. Ne esitetään myös kansallisessa, tosin eksoottisessa muodossa. Ortodoksisesta kulttuurista tulleen silmin niiden erikoisuusarvo on epäselvä. Läntisen kirkon vaikutusalueelta tullut ei välttämättä koe niitä edes kiinnostavina.
Oletettavasti ulkomaalaiset ovat kiinnostuneita löytämään Pohjois-Karjalasta jotain omaa, omaan kokemukseen ja omaan kansaan liittyviä merkkejä. Tässä suhteessa Pohjois-Karjalalla on annettavaa niin ruotsalaisille, saksalaisille ja ennen muuta venäläisille, jotka muodostavat suurimman matkailijajoukon. Matkailusta kannattaa hylätä kansallinen näkökulma ja kääntää Pohjois-Karjala Ruotsin, Venäjän ja Saksan Pohjois-Karjalaksi.
Maakunnan alue liitettiin Venäjästä Ruotsiin 1617. Täyssinän rauhan raja 1595 kulki vielä Ohtaansalmessa. Uudelleen Pohjois-Karjalasta tuli osa Venäjää 1809. Maakunta kuului Venäjään tosiasiallisesti aina vuoteen 1918. Maakunnan historiasta ja kulttuurista löytyy runsaasti venäläisiä muistomerkkejä, tapahtumapaikkoja ja nähtävää, jos sitä katsoo suoraan Venäjä-näkökulmasta. Sellaisia ovat vaikka maakunnan venäläiset huvilat (Joensuussa esimerkiksi Linnunniemi), talot, ensimmäisen maailmasodan venäläiset linnoitteet, eri aikakausien taistelupaikat, joissa venäläiset ovat sotineet ruotsalaisia ja suomalaisia vastaan. Toisen maailmansodan ajalta löytyy suomalaisten ja saksalaisten sotavankileirien paikkoja, joissa venäläisiä vankeja säilytettiin metsä- kaivos- ja maatöiden lomassa. Vankileirit ja sota-aika kiinnostavat erityisryhmiä myös Saksassa. Saksalaisia joukkoja vieraili Pohjois-Karjalassa ensimmäisen maailmansodan aikana ja taisteli toisessa maailmasodassa.
Ismo Björn
Oletettavasti ulkomaalaiset ovat kiinnostuneita löytämään Pohjois-Karjalasta jotain omaa, omaan kokemukseen ja omaan kansaan liittyviä merkkejä. Tässä suhteessa Pohjois-Karjalalla on annettavaa niin ruotsalaisille, saksalaisille ja ennen muuta venäläisille, jotka muodostavat suurimman matkailijajoukon. Matkailusta kannattaa hylätä kansallinen näkökulma ja kääntää Pohjois-Karjala Ruotsin, Venäjän ja Saksan Pohjois-Karjalaksi.
Maakunnan alue liitettiin Venäjästä Ruotsiin 1617. Täyssinän rauhan raja 1595 kulki vielä Ohtaansalmessa. Uudelleen Pohjois-Karjalasta tuli osa Venäjää 1809. Maakunta kuului Venäjään tosiasiallisesti aina vuoteen 1918. Maakunnan historiasta ja kulttuurista löytyy runsaasti venäläisiä muistomerkkejä, tapahtumapaikkoja ja nähtävää, jos sitä katsoo suoraan Venäjä-näkökulmasta. Sellaisia ovat vaikka maakunnan venäläiset huvilat (Joensuussa esimerkiksi Linnunniemi), talot, ensimmäisen maailmasodan venäläiset linnoitteet, eri aikakausien taistelupaikat, joissa venäläiset ovat sotineet ruotsalaisia ja suomalaisia vastaan. Toisen maailmansodan ajalta löytyy suomalaisten ja saksalaisten sotavankileirien paikkoja, joissa venäläisiä vankeja säilytettiin metsä- kaivos- ja maatöiden lomassa. Vankileirit ja sota-aika kiinnostavat erityisryhmiä myös Saksassa. Saksalaisia joukkoja vieraili Pohjois-Karjalassa ensimmäisen maailmansodan aikana ja taisteli toisessa maailmasodassa.
Ismo Björn
21.10.2009
Ihania Naisia Työelämässä
Ruotsissa Malin Person Giolito kirjoitti kirjan julmista kokemuksistaan työelämässä, Ruotsin lakimaailmassa. Hänelle kävi varsin kurjasti tultuaan äidiksi ja kolmannen lapsen ilmoitettua tulostaan, hänet irtisanottiin. Täällä meillä päin taas esimerkiksi Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa iloitaan – ainakin julkisuudessa – työntekijöiden lapsibuumista. Mutta mikä sitten onkaan totuus näiden kaikkien kirjoitusten taustalla? Kuka palaa, ja minkälaiseen työelämään?
Omakohtainen kokemukseni yliopistotyön ja äitiyden yhdistämisestä ei ole ruusuinen. Iloisen uurastukseni ja myönteisen asenteeni taakse kätken paljon kokemuksia, joista ei kait saisi puhua ääneen. No nytpä ajattelin puhua! Lukiessanne huomioikaa, että en puhu vain omasta laitoksestani, nämä asiat ovat vähän niin kuin ilmassa.
Huomio kaikki perheestä haaveilevat naiset. Näin minua on opastettu kokeneiden tutkijoiden taholta tultuani äidiksi. Ensinnäkin väitöskirjanteko ei onnistu, jos on äiti. Katsokaatte, koska väitöskirjaa kirjoitetaan iltaisin ja viikonloppuisin. Näin on kuulemma aina ollut, joten näin sen täytyy olla edelleen. Toisekseen eikös se ole niin, että kun nainen hankkii lapsia, hän valitsee äitiyden uran itselleen ja luopuu muista urista! Toisaalta ymmärtänette myös sen, että Teille ei juuri nyt (raskauden näkyessä) voida antaa pysyvää työsuhdetta, vaikka sinun näkökulmasi mukaan, muille, lyhyemmän työuran tehneille miespuolisille kollegoille, sellainen voidaankin antaa. Työsuhteeseen pääseminenhän tapahtuu aivan sääntöjä ja ohjeita seuraten, joten emme voi valittaa. Voimme vain ihmetellä ja tottua ajatukseen Joensuun kaupunkilisän mahdollisesta menettämisestä. Lisäksi tietäkäätte, että jos olette hankkinut itsellenne pätkätyön, joka päättyy äitiyslomaan, voi siihen tulla kaikenlaisia kummallisuuksia, kuten ylimääräisiä kustannuksia rahoittajalle, koska teillä on ”kasvanut todennäköisyys joutua sairaslomalle”. Ja sitä paitsi tällaisessa tilanteessa – pätkätöiden jatkuttua vuosia – voidaan katsoa, että ette ole saaneet uutta pätkää äitiysloman takia, mikä olisi tietenkin laitonta. Näin ollen työnantajan kannattaa estää pätkätyönne ja lähettää teidän työttömyyskortistoon. (Tämähän on tietenkin maantapa kaikilla työelämän sektoreilla.) Silloin siitä aiheutuu vain kyseessä oleville yksilöille ja perheille hieman harmia, esimerkiksi tulojen merkittävää vähenemistä äitiyslomalla, kun palkkakertymä vähenee. Tietenkin mielipahaa ja harmia syntyy siihen ihanaan raskauden loppuaikaan ja pieni vauva -vaiheeseen, ja ehkä pientä tai suurta epävarmuutta, pelkoakin tulevaisuudesta tässä kovasti kilpaillussa maailmassa. Toisaalta onkohan se niin, että äitiyden onnen huuruissa näistä asioista ei jaksa murehtia. Lisäksi, ennen äitiyttä, oli vain hieman vaivaannuttavaa kuulla miespuolisten tutkijoiden keskustelevan käytävällä kovaan ääneen siitä, kuinka mukava on tavata uusia naisopiskelijoita seminaarireissuilla ja kuinka pantavia he ovatkaan. Tulikohan niistä tytöistä myöhemmin äitejä, sitä tarina ei kerro.
Eipä silti. Vaikkakin hieman hämmentyneenä ja pohtien oman ajatteluni pätevyyttä tieteellisessä maailmassa, jatkan edelleen yliopistouraa, ja teenpä jopa väitöskirjaa. Minä teen sitä päivisin työaikaan klo 8.00 - 16.00, jona aikana en suinkaan haaveile tuoreista miesopiskelijoiden ”ajatuksista”, vaan pyrin ajattelemaan ihan itse. (Toisaalta, voisihan sitä aikaansa muuhunkin mukavampaan haaveiluun käyttää.) Pyrin luottamaan itseeni ja pörhistelen käytävillä kävellen lantio heiluen (äitiyttänihän en voi kieltää) ja kätkien huulikiiltooni epävarmuuteni ja huokaukseni sukupuolten tasa-arvon todellisesta tilanteesta.
Omakohtainen kokemukseni yliopistotyön ja äitiyden yhdistämisestä ei ole ruusuinen. Iloisen uurastukseni ja myönteisen asenteeni taakse kätken paljon kokemuksia, joista ei kait saisi puhua ääneen. No nytpä ajattelin puhua! Lukiessanne huomioikaa, että en puhu vain omasta laitoksestani, nämä asiat ovat vähän niin kuin ilmassa.
Huomio kaikki perheestä haaveilevat naiset. Näin minua on opastettu kokeneiden tutkijoiden taholta tultuani äidiksi. Ensinnäkin väitöskirjanteko ei onnistu, jos on äiti. Katsokaatte, koska väitöskirjaa kirjoitetaan iltaisin ja viikonloppuisin. Näin on kuulemma aina ollut, joten näin sen täytyy olla edelleen. Toisekseen eikös se ole niin, että kun nainen hankkii lapsia, hän valitsee äitiyden uran itselleen ja luopuu muista urista! Toisaalta ymmärtänette myös sen, että Teille ei juuri nyt (raskauden näkyessä) voida antaa pysyvää työsuhdetta, vaikka sinun näkökulmasi mukaan, muille, lyhyemmän työuran tehneille miespuolisille kollegoille, sellainen voidaankin antaa. Työsuhteeseen pääseminenhän tapahtuu aivan sääntöjä ja ohjeita seuraten, joten emme voi valittaa. Voimme vain ihmetellä ja tottua ajatukseen Joensuun kaupunkilisän mahdollisesta menettämisestä. Lisäksi tietäkäätte, että jos olette hankkinut itsellenne pätkätyön, joka päättyy äitiyslomaan, voi siihen tulla kaikenlaisia kummallisuuksia, kuten ylimääräisiä kustannuksia rahoittajalle, koska teillä on ”kasvanut todennäköisyys joutua sairaslomalle”. Ja sitä paitsi tällaisessa tilanteessa – pätkätöiden jatkuttua vuosia – voidaan katsoa, että ette ole saaneet uutta pätkää äitiysloman takia, mikä olisi tietenkin laitonta. Näin ollen työnantajan kannattaa estää pätkätyönne ja lähettää teidän työttömyyskortistoon. (Tämähän on tietenkin maantapa kaikilla työelämän sektoreilla.) Silloin siitä aiheutuu vain kyseessä oleville yksilöille ja perheille hieman harmia, esimerkiksi tulojen merkittävää vähenemistä äitiyslomalla, kun palkkakertymä vähenee. Tietenkin mielipahaa ja harmia syntyy siihen ihanaan raskauden loppuaikaan ja pieni vauva -vaiheeseen, ja ehkä pientä tai suurta epävarmuutta, pelkoakin tulevaisuudesta tässä kovasti kilpaillussa maailmassa. Toisaalta onkohan se niin, että äitiyden onnen huuruissa näistä asioista ei jaksa murehtia. Lisäksi, ennen äitiyttä, oli vain hieman vaivaannuttavaa kuulla miespuolisten tutkijoiden keskustelevan käytävällä kovaan ääneen siitä, kuinka mukava on tavata uusia naisopiskelijoita seminaarireissuilla ja kuinka pantavia he ovatkaan. Tulikohan niistä tytöistä myöhemmin äitejä, sitä tarina ei kerro.
Eipä silti. Vaikkakin hieman hämmentyneenä ja pohtien oman ajatteluni pätevyyttä tieteellisessä maailmassa, jatkan edelleen yliopistouraa, ja teenpä jopa väitöskirjaa. Minä teen sitä päivisin työaikaan klo 8.00 - 16.00, jona aikana en suinkaan haaveile tuoreista miesopiskelijoiden ”ajatuksista”, vaan pyrin ajattelemaan ihan itse. (Toisaalta, voisihan sitä aikaansa muuhunkin mukavampaan haaveiluun käyttää.) Pyrin luottamaan itseeni ja pörhistelen käytävillä kävellen lantio heiluen (äitiyttänihän en voi kieltää) ja kätkien huulikiiltooni epävarmuuteni ja huokaukseni sukupuolten tasa-arvon todellisesta tilanteesta.
5.10.2009
Osaamisromantisoinnin ja tuotteistamisen ajan sankarihistorioitsija
Tämän päivän sankarihistorioitsija on englanniksi kansainvälisiin tieteellisiin aikakauskirjoihin kirjoittava tutkija, joka on tehnyt itsestään myyvän tuotteen. Näin ei aina ole ollut, sillä sankarihistorioitsijan rooli on muuttuva. Kansallisen kulttuurin nousun aikaan (1870-1940) sankari oli kutsumuksellinen kansanvalistaja. Hänen tehtävänään oli luoda sivistynyt kansalainen ja rakentaa yhtenäinen kansakunta. Työn kohteena oli rahvas ja strategiana kansanvalistus. Vihollinen oli helppo määritellä: se oli sivistymättömyys. Monessa tapauksessa taustaltaan ruotsinkieliset miehet kirjoittivat suomeksi.
Hyvinvointivaltion kauden (1950-1990) sankarihistorioitsija oli institutionalisoitunut tutkija, jonka työpaikkana oli yliopisto tai jokin tutkimuslaitos. Historiankirjoittajan tehtävä oli tasa-arvon lisääminen ja
kohteena olivat kansalaiset. Strategia lähti kulttuuridemokratiasta: tieto kuuluu kaikille. Vihollisiksi voitiin määritellä kaupallisuus ja osin myös viihde. Suomenkieliset naiset ja miehet kirjoittivat suomeksi.
Markkinatalouden, EU:n ja osaamisromantisoinnin ajan (2000-) sankareita ovat kansainvälistyneet tutkijat ja historiayrittäjät. Tehtävinä ovat tekstien myyminen, historian tuotteistaminen, elämysten myynti ja pärjääminen tiedekilpailussa. Kohteena ovat kansainvälisen tiedemaailman huippu ja kuluttajat. Tämä hetken vihollisia ovat aiemmat vanhanaikaiset käsitykset historian kasvatus- ja sivistystehtävästä, tasa-arvosta ja demokratiasta.
Kansakunnan synnyttämisen aikaan historioitsijat olivat säätyläisiä ja varakkaita miehiä, joilla oli varaa harrastaa. Heidän asemansa maan eliitissä oli vahva ja monet historioitsijat toimivat näkyvillä paikalla yhteiskunnassa aina valtiomiestasolla saakka, joukossa oli arkkipiispoja, ministereitä. Tunnettuja nimiä olivat esimerkiksi Carl Gabriel von Bonsdorff, Otto Immanuel Colliander, Johan Richard Danielson-Kalmari ja Väinö Voionmaa.
Toisessa vaiheessa historioitsijoina saattoivat toimia myös kansan parista, maataloista ja työläiskodeista tulleet naiset ja miehet. Marjatta Hietala on varastonhoitajan tyttö, Riitta Hjerppen isä oli rautatiekirjuri, Hannu Soikkasen ajoi työkseen autoa.
Keitä ovat tämän päivän sankarihistorioitsijat? Millaisen taustan omaavat henkilöt valikoituvat yrittäjiksi? Ketkä voivat elättää itsensä historialla? Kuka pärjää tiedekilpailussa.
Pisimmälle historian tuotteistaneet historioitsijat ovat itse osa tuotetta. Kulttuurihistorioitsija Anna Kortelainen ulkoiselta olemukseltaan ja käytökseltään soveltuu täydellisesti aiheisiinsa: Läpimurtoteos Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina. Muita Levoton nainen - hysterian kulttuurihistoriaa, Päivä naisten paratiisissa (tavaratalossa) Naisen tie - L. Onervan kapina. Kortelainen on myös kolumnisti ja usein äänessä radiossa ja TV:ssa. Tuttu naistenlehtien sivuilta. Heikki Ylikangas äksynä miehenä on jo käsite, joka myy. Tuote on kokonaisuus. Et lue pelkästään Kortelaisen tai Ylikankaan kirjaa, vaan samalla näet kirjoittajan kasvot, tunnet hänen tarinansa. Kortelainen tuo selkeästi esille naiseuttaan. Hän on luonut ja luo tarpeen kulttuuriselle naishistorialle. Ylikangas pitää yllä myyttiä oikeuden voitosta ja oikean totuuden löytämisestä virallisen totuuden sijaan. Nimi takaa laadun ja luo odotuksen. Tuote vaatii esillä oloa ja näkyvyyttä.
Ismo Björn
Hyvinvointivaltion kauden (1950-1990) sankarihistorioitsija oli institutionalisoitunut tutkija, jonka työpaikkana oli yliopisto tai jokin tutkimuslaitos. Historiankirjoittajan tehtävä oli tasa-arvon lisääminen ja
kohteena olivat kansalaiset. Strategia lähti kulttuuridemokratiasta: tieto kuuluu kaikille. Vihollisiksi voitiin määritellä kaupallisuus ja osin myös viihde. Suomenkieliset naiset ja miehet kirjoittivat suomeksi.
Markkinatalouden, EU:n ja osaamisromantisoinnin ajan (2000-) sankareita ovat kansainvälistyneet tutkijat ja historiayrittäjät. Tehtävinä ovat tekstien myyminen, historian tuotteistaminen, elämysten myynti ja pärjääminen tiedekilpailussa. Kohteena ovat kansainvälisen tiedemaailman huippu ja kuluttajat. Tämä hetken vihollisia ovat aiemmat vanhanaikaiset käsitykset historian kasvatus- ja sivistystehtävästä, tasa-arvosta ja demokratiasta.
Kansakunnan synnyttämisen aikaan historioitsijat olivat säätyläisiä ja varakkaita miehiä, joilla oli varaa harrastaa. Heidän asemansa maan eliitissä oli vahva ja monet historioitsijat toimivat näkyvillä paikalla yhteiskunnassa aina valtiomiestasolla saakka, joukossa oli arkkipiispoja, ministereitä. Tunnettuja nimiä olivat esimerkiksi Carl Gabriel von Bonsdorff, Otto Immanuel Colliander, Johan Richard Danielson-Kalmari ja Väinö Voionmaa.
Toisessa vaiheessa historioitsijoina saattoivat toimia myös kansan parista, maataloista ja työläiskodeista tulleet naiset ja miehet. Marjatta Hietala on varastonhoitajan tyttö, Riitta Hjerppen isä oli rautatiekirjuri, Hannu Soikkasen ajoi työkseen autoa.
Keitä ovat tämän päivän sankarihistorioitsijat? Millaisen taustan omaavat henkilöt valikoituvat yrittäjiksi? Ketkä voivat elättää itsensä historialla? Kuka pärjää tiedekilpailussa.
Pisimmälle historian tuotteistaneet historioitsijat ovat itse osa tuotetta. Kulttuurihistorioitsija Anna Kortelainen ulkoiselta olemukseltaan ja käytökseltään soveltuu täydellisesti aiheisiinsa: Läpimurtoteos Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina. Muita Levoton nainen - hysterian kulttuurihistoriaa, Päivä naisten paratiisissa (tavaratalossa) Naisen tie - L. Onervan kapina. Kortelainen on myös kolumnisti ja usein äänessä radiossa ja TV:ssa. Tuttu naistenlehtien sivuilta. Heikki Ylikangas äksynä miehenä on jo käsite, joka myy. Tuote on kokonaisuus. Et lue pelkästään Kortelaisen tai Ylikankaan kirjaa, vaan samalla näet kirjoittajan kasvot, tunnet hänen tarinansa. Kortelainen tuo selkeästi esille naiseuttaan. Hän on luonut ja luo tarpeen kulttuuriselle naishistorialle. Ylikangas pitää yllä myyttiä oikeuden voitosta ja oikean totuuden löytämisestä virallisen totuuden sijaan. Nimi takaa laadun ja luo odotuksen. Tuote vaatii esillä oloa ja näkyvyyttä.
Ismo Björn
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)