Tämän päivän sankarihistorioitsija on englanniksi kansainvälisiin tieteellisiin aikakauskirjoihin kirjoittava tutkija, joka on tehnyt itsestään myyvän tuotteen. Näin ei aina ole ollut, sillä sankarihistorioitsijan rooli on muuttuva. Kansallisen kulttuurin nousun aikaan (1870-1940) sankari oli kutsumuksellinen kansanvalistaja. Hänen tehtävänään oli luoda sivistynyt kansalainen ja rakentaa yhtenäinen kansakunta. Työn kohteena oli rahvas ja strategiana kansanvalistus. Vihollinen oli helppo määritellä: se oli sivistymättömyys. Monessa tapauksessa taustaltaan ruotsinkieliset miehet kirjoittivat suomeksi.
Hyvinvointivaltion kauden (1950-1990) sankarihistorioitsija oli institutionalisoitunut tutkija, jonka työpaikkana oli yliopisto tai jokin tutkimuslaitos. Historiankirjoittajan tehtävä oli tasa-arvon lisääminen ja
kohteena olivat kansalaiset. Strategia lähti kulttuuridemokratiasta: tieto kuuluu kaikille. Vihollisiksi voitiin määritellä kaupallisuus ja osin myös viihde. Suomenkieliset naiset ja miehet kirjoittivat suomeksi.
Markkinatalouden, EU:n ja osaamisromantisoinnin ajan (2000-) sankareita ovat kansainvälistyneet tutkijat ja historiayrittäjät. Tehtävinä ovat tekstien myyminen, historian tuotteistaminen, elämysten myynti ja pärjääminen tiedekilpailussa. Kohteena ovat kansainvälisen tiedemaailman huippu ja kuluttajat. Tämä hetken vihollisia ovat aiemmat vanhanaikaiset käsitykset historian kasvatus- ja sivistystehtävästä, tasa-arvosta ja demokratiasta.
Kansakunnan synnyttämisen aikaan historioitsijat olivat säätyläisiä ja varakkaita miehiä, joilla oli varaa harrastaa. Heidän asemansa maan eliitissä oli vahva ja monet historioitsijat toimivat näkyvillä paikalla yhteiskunnassa aina valtiomiestasolla saakka, joukossa oli arkkipiispoja, ministereitä. Tunnettuja nimiä olivat esimerkiksi Carl Gabriel von Bonsdorff, Otto Immanuel Colliander, Johan Richard Danielson-Kalmari ja Väinö Voionmaa.
Toisessa vaiheessa historioitsijoina saattoivat toimia myös kansan parista, maataloista ja työläiskodeista tulleet naiset ja miehet. Marjatta Hietala on varastonhoitajan tyttö, Riitta Hjerppen isä oli rautatiekirjuri, Hannu Soikkasen ajoi työkseen autoa.
Keitä ovat tämän päivän sankarihistorioitsijat? Millaisen taustan omaavat henkilöt valikoituvat yrittäjiksi? Ketkä voivat elättää itsensä historialla? Kuka pärjää tiedekilpailussa.
Pisimmälle historian tuotteistaneet historioitsijat ovat itse osa tuotetta. Kulttuurihistorioitsija Anna Kortelainen ulkoiselta olemukseltaan ja käytökseltään soveltuu täydellisesti aiheisiinsa: Läpimurtoteos Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina. Muita Levoton nainen - hysterian kulttuurihistoriaa, Päivä naisten paratiisissa (tavaratalossa) Naisen tie - L. Onervan kapina. Kortelainen on myös kolumnisti ja usein äänessä radiossa ja TV:ssa. Tuttu naistenlehtien sivuilta. Heikki Ylikangas äksynä miehenä on jo käsite, joka myy. Tuote on kokonaisuus. Et lue pelkästään Kortelaisen tai Ylikankaan kirjaa, vaan samalla näet kirjoittajan kasvot, tunnet hänen tarinansa. Kortelainen tuo selkeästi esille naiseuttaan. Hän on luonut ja luo tarpeen kulttuuriselle naishistorialle. Ylikangas pitää yllä myyttiä oikeuden voitosta ja oikean totuuden löytämisestä virallisen totuuden sijaan. Nimi takaa laadun ja luo odotuksen. Tuote vaatii esillä oloa ja näkyvyyttä.
Ismo Björn
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiinnostava ja ajankohtainen tiivistys tärkeästä aiheesta. Historiankirjoituksen kehittyessä on onneksi tapahtunut paljon hyvääkin. Vuosien kuluessa naiset ovat saaneet historiankirjoituksessa (kirjoittajina ja kuultavina) entistä enemmän ääntänsä kuuluviin. Ismon jutun luettuani jäin vielä miettimään, että tuoko Anna Kortelainen todella (tarkoituksellisesti) esille nauseuttaan, vai onko sittenkin niin että hänen naisellisen olemuksensa naisellisuus huomataan hänen sukupuolensa vuoksi? Mikäli Ylikankaan tavaramerkki on äksyys, niin ei kait Kortelaisen vastaava voi olla naisellisuus? Näyttäisi siis siltä, että historiankirjoituksen hyvinvointivaltiolliset tehtävät ovat edelleen ajankohtaisia.
VastaaPoistaPirjo Pöllänen
Tästähän voi vielä seurata, että suomalaista tai pohjoiskarjalaista historiankirjoitusta ei enää tarvita, koska sille ei ole markkinoita. Yrittäjähistorioitsija siis tekee konkurssin.
VastaaPoistaMutta jos Kortelainen on luonut kulttuurisen naishistorian, niin mikä siitä tekee nykyajassa erityisen tuotteen. Miksi ns. HisStory ei olisi aikanaan ollut miehiselle yleisölle suunnattu tuote. Jos Kortelaisen teksteissä HisStoryyn on erona se, että naiset ovat alkaneet kiinnostua lukemaan enemmän omaan kokemusmaailmaansa kuuluvista ilmiöistä, kuten tavarataloista tai rakastajattarina toimimisesta, niin eihän se vielä tee tutkimuksesta tai tutkijasta tuotetta, vaikka hän olisikin nainen ja kirjoittaisi naisia kiinnostavia asioita, naisten äänellä.
VastaaPoistaToisaalta mietin tutkijuuden tuotteistumista... Niinpä, ovatko tutkimussuunnitelmamme vain pitkälle vietyä tiedon tuotteistamista, ja tiedon järjestäminen teemojen alle, vain tietopakettien luomista.