Työssä raataminen ei Suomessa kannata?

Onko työnteko turhaa? Minä en ole koskaan uskonut niin. Syynä voi olla taustani yrittäjäperheessä tai sitten suomalainen moraliteetti ja protestanttinen työn eetos (vrt. Kortteinen 1992: Kunnian kenttä). Itse kuitenkin ajattelen mieluummin, että kyllä se sitten joskus palkan maksaa, vaikka tällä hetkellä en uskalla edes katsoa pankkitilini saldoa.

Työ on nimittäin paljon muutakin kuin palkkatyötä. Kun ajattelee yhden ihmisen päivää, huomaa, että siellä tehdään palkka- ja vapaaehtoistyön lisäksi kotityötä, yhteisöllistä työtä (esim. kolaamalla naapurin vanhuksenkin kulkuväylä), harmaata tai pimeää työtä, henkistä työtä jne. Jos tämä kaikki palkkatyön ulkopuolella tehtävä työ ymmärrettäisiin taloudellisesti tuottavaksi tai sellaiseksi työksi, josta tulee maksaa palkkaa, mikä olisikaan tulokertymämme. Noh, selvästihän tämän tietysti huomaa, kun itse ilokseni ja harrastemielessä tuunaan käytettyjä lastenvaatteita – työ tuottaa ihan arvokasta tavaraa.

Työ myös merkitsee yhteiskunnassamme paljon muutakin kuin arvon tuotantoa. Työ muodostaa sosiaalisia rakenteita ja sen kautta tukee esimerkiksi yhteisön eettistä koodistoa. Työ on sosiaalisesti funktionaalista. Käsittelin ilmiötä artikkelissani kylätalkkareista (2009)*. Artikkelissa pohdin mikä merkitys perinteisellä naapuriavulla on kylien arjessa ja sosiaalisessa rakenteessa. Tulin siihen tulokseen, että itse asiassa tämän epävirallisen hoivan tai työn kautta on samalla ylläpidetty yhteyksiä naapureihin ja se on tuottanut läheisyyttä, tietyn sosiaalisen rakenteen kylille. Kylätalkkarius ei kuitenkaan vastannut samalla tavoin näihin sosiaalisuuden vaatimuksiin, koska sen toiminta perustui palkkioon, joka mitattiin rahassa. Raha ei tuottanut läheisyyttä.

Epävirallinen työ on siis aivan yhtä tärkeää kuin palkkatyö, vaikka siitä ei nähdäkään olevan mitään konkreettista palkkiota. Ja kaipaanko palkkiota tästä ”raatamisesta”? Noh, en halua palkkaa siitä, että auttelen naapurin vanhusta. On mukava, kun hän vastavuoroisesti vähän vahtii lapsiani. Olisi kuitenkin tärkeää, että tämän epävirallisen työn arvo ymmärrettäisiin muuallakin. Työ ei ole koko elämäni, mutta teen työtä, koska olen ihminen ja sosiaalinen olento. Ei raadeta eikä tapeta itseämme työllä!

*Maaseudun informaalista työstä formaalia työtä. Teoksessa (toim.) Koistinen, P.: Työn hiipuvat rajat. Tutkielmia palkkatyön, hoivan ja vapaaehtoistyön muuttuvista suhteista. Tilastokeskus. Tutkimuksia 251.