Elämää ja työtä Perloksen jälkeen

Muistan vielä sellaisenkin ajan (v. 2002), jolloin Spatia teki ennakointitutkimusta muovi- ja metallialan työvoimantarpeesta. (Spatia raportteja 2/2002.) Työvoimantarve vaikutti yllättävän suurelta eläköitymisen seurauksena sekä myös perustuen yritysten ilmoittamaan noin 2 % vuosikasvuun. Tähän sitten Pohjois-Karjalassa panostettiin mm. erilaisen koulutuksen muodoissa. Ensi reaktiot Perloksen sulkemisuutisen jälkeen (v. 2007) olivatkin tyrmistyneitä. Se tuli kuin kirkkaalta taivaalta. Mitä oli tapahtunut? Oliko ala tosiaan muuttunut niin paljon viidessä vuodessa?

Meiltä työelämän tutkijoilta oltiin kysymässä kommentteja ja vaatimassa kannanottoja. Muistan itsekin kieli keskellä suuta selittäneeni: ”Rakennemuutos on tosiasia länsimaissa. Toisaalta ’luova tuho’ voi tässäkin tapauksessa tuottaa paljon uutta. Perloksen työvoiman ikä- ja ammattirakenne olivat kuitenkin varsin hyvät uudelleen työllistymistä ajatellen. Toisaalta työmarkkinoiden toiminta voisi ohjata työttömien entistä laajempaan syrjäytymiseen työelämästä tai muuttamaan pois maakunnasta.” Toisaalta – toisaalta.

Arja Kurvinen ja Arja Jolkkonen kuitenkin halusivat luoda heti suoraan ainutlaatuisen tutkimuksen, kuinka joukkoirtisanominen vaikuttaa yhteiskuntaan tällaisella työmarkkina-alueella kuin Pohjois-Karjalakin on. Nyt tämän tutkimuksen tuloksia on luettavissa. Tiedämme, että perloslaiset työllistyivät aluksi (hyvän taloudellisen suhdanteen imussa) hyvin (ks. myös Spatia raportteja 1/2009). Eihän tämä ollutkaan katastrofi – voitiin huokaista.

Kuitenkin ajan kuluttua ja muututtua on huomattu, että alueen työttömyys on huipussaan. Uusi tutkimus myös kertoo irtisanomisen vaikutusten sosiaalisesta selektiivisyydestä – eli tietyt sosiaaliset ryhmät (erit. naiset ja yli 50-vuotiaat) ovat suuremmassa vaarassa jäädä työelämän ulkopuolelle. Tämä kertoo omaa kieltään yhteiskunnastamme. Katsommeko, että tilanne on korjattu hyvin, jos kuitenkin 46 % entisistä perloslaisista etsii itselleen sopivampaa paikkaa työhallinnon työnhakijoina. Tämähän ei tarkoita sitä, että he olisivat työttöminä, vaan sitä, että osa heistä on koulutuksessa, määräaikaisissa tehtävissä tms. Heidän työuransa ovat epävakaistuneet. Vaikka virallisesti työttöminä on tällä hetkellä entisistä perloslaisista vain n. 20 %, niin huomattavan useaa on kuitenkin kohdannut työuran katkoksellisuus ja heikentynyt urakehitys. Pertti Koistinen toi tutkimuksen julkistamistilaisuudessa (2.2.2010) myös esille sen, että koettu työttömyys ei vaikuta yksilön tai perheen elämään vain hetkellisesti, vaan sillä on useiden vuosien jopa vuosikymmenten vaikutus tulokehitykseen ja henkiseen hyvinvointiin.

Mietityttää. Kuka lopulta on jäänyt kantamaan vastuuta tehtaan lopettamisesta? Entä miten tulevaisuudessa? On vaikea hahmottaa tästä ajasta niitä merkittävimpiä muutoskulkuja, joiden pohjalta loisimme uutta. Harmi ettemme ole ennustajia, emmekä vielä osaa taivuttaa aika-tila avaruutta siten, että voisimme tarkastella tulevaisuutta. Kuitenkin Perlos oli kokonaisuutenaan hyvä juttu maakunnallemme. Niin kuin Timo Hirvonen sanoi: Perlos oli ”taloudellisia indikaattorieta katsoen aluetta kohdannut onnenpotku” ja P. Koistinen muotoili asian siten, että kenties olemme kuitenkin eläneet tehtaan valoissa emmekä sen varjossa. Toivottavasti jatkossa saamme vielä paljon uusia valoja syttymään tänne Pohjolaan.